Sähkösuunnittelijat NSS ry:n hallitus myönsi 12.12. tammikuun 2025 lopussa yhdistyksen tehtävissä lopettavalle Markku Säkölle kultaisen ansiomerkin tunnustuksena yhdistyksen hyväksi suoritetusta pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä.
Säkön toimitusjohtajakausi vuonna 2019 alkoi vauhdikkaasti; toimisto muutettiin Alppikadulta Takomotielle ja vanha toimisto saatettiin myyntikuntoon, samalla suunniteltiin vuoden 2020 toimintaa. Muutama kuukausi myöhemmin edessä olivat koronapandemian mukanaan tuomat haasteet.
Säkön nopea reagointi yhdistyksen toiminnan ja erityisesti koulutustarjonnan digitalisoimiseksi loi edellytykset viime vuosina tapahtuneelle yhdistyksen jäsenmäärän ja jäsenten osallistumisaktiivisuuden kasvulle.
Säkön huolellisesti rakentamat koulutusseminaarit ovat tavoittaneet valtakunnallisesti yhdistyksen jäsenet. Plaani-lehti voi sisällöllisesti ja taloudellisesti hyvin. Tieto- ja turvateknisten järjestelmien suunnittelijoille on kehitetty sekä koulutustoimintaa että pätevyysjärjestelmä.
Säkön ansiosta NSS:n suunnittelijat ja laitetoimittajat ovat paremmin verkottuneita kuin koskaan. SähköTeleTurva-koulutusristeily on muuttunut merkittäväksi alan ammattilaisten kohtauspaikaksi. NSS:n järjestelmä- ja laitetoimittajahakemisto puolestaan helpottaa suunnittelijoiden työtä ja tarjoaa laitemyyjille väylän suunnittelijoiden tietoisuuteen.
Lisäksi Säkön aikana yhdistyksen talous on saatu tilaan, joka mahdollistaa myös uudet avaukset yhdistyksen jäsenille tarjottaviksi palveluiksi.
NSS ry:n hallitus ja jäsenistö kiittää Markku Säköä kuluneista vuosista ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon!
Lisätietoja:
Sähkösuunnittelijat NSS ry, Takomotie 8, 00380 Helsinki, webmaster@nssoy.fi, www.nssoy.fi
Puheenjohtaja Mikko Yrjönen, toimitusjohtaja Insinööritoimisto Tauno Nissinen,
p. 044 543 9191, mikko.yrjonen@tauno-nissinen.fi
Markku Säkö, toimitusjohtaja NSS-Palvelu Oy, markku.sako@nssoy.fi, p. 045 223 2428
Kuvateksti:
Markku Säkölle (kesk.) NSS:n kultaisen ansiomerkin luovuttivat yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Yrjönen (oik.) ja ennen Yrjöstä yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Jonne Järvinen (vas).