Page 41 - Plaani 2-2020
P. 41

suunnitteluPlaani
    (oik.) Asser Mäenpään (taustalla) ja sähkösuunnittelija Jari Kaisamatin mielestä Insinööritoimisto Leo Maaskolan vahvuuk- sia ovat hyvä yhteishenki ja monipuolinen palveluvalikoima.
(vas.) Viime vuonna valmistunut Grand Residence 21 uusrenes- sanssikiinteistö Helsingin Korkeavuorenkadulle oli Asser Mä- enpään ja Maaskolan toimistossa sähkösuunnittelutoiminnan alusta saakka työskennelleen Lauri Vaahteranoksan mielestä mielenkiintoinen ja haastava kohde.
asennustöitä isänsä urakointiliikkeessä ja ennen Maaskolalle pääty- mistään ollut Yhtyneet Insinöörit Oy:n palveluksessa.
ARVORAKENNUKSISTA LINJASANEERAUKSIIN
Insinööritoimisto Leo Maaskolan alkuvuosien merkittäviä työllistäjiä olivat Helsingin yliopisto ja Rakennushallitus. Näiden hankkeiden myötä toimistosta kasvoi merkittävä toimija lvi-puolella.
Sähkösuunnittelukohteista Asser Mäenpää nostaa esiin Suomen- linnaan tehdyt lukuisat peruskorjaukset. Tällä hetkellä Maaskolan toimisto on mukana esimerkiksi Iso Mustasaarella sijaitsevan Varuskuntakorttelin rakennusten varsin mittavassa korjaushank- keessa. Suomenlinnan Upseerikerhon vuonna 1876 valmistuneen rakennuksen remontti on jo loppusuoralla ja valmistuu syksyksi. Uudisrakennuspuolella Maaskolan sähkösuunnittelijoita on viime aikoina työllistänyt esimerkiksi Jätkäsaaren peruskoulu. Pohjois- Haagan ala-asteen laajennuksen ja perusparannuksen suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Taloyhtiöille tehdään jatkuvasti linjasa- neerauksia ja niiden hankesuunnitteluja.
”Mielenkiintoinen kohde oli myös viime vuonna valmistunut Grand Residence 21 Helsingin Korkeavuorenkadulla. Alkujaan asuinkäyt- töön 1889 valmistuneen uusrenessanssikiinteistön historia on ollut varsin vaiheikas. Porvareiden, kauppiaiden ja virkamiesten asunnot
saivat väistyä rakennuksen siirryttyä Venäjän Tsaarin virkamiehien ja salaisen poliisin Ohranan käyttöön. Suomen itsenäistymisen jäl- keen taloon muutti Puolustusministeriö ja yleisesikunta, talossa on sijainnut myös marsalkka Mannerheimin työhuone. Vuodesta 1939 vuoteen 2012 talossa toimi Rajavartiosto, kunnes valtio vuonna 2012 päätti myydä kiinteistön. Ostaja Grand Residencen tehtäväksi jäi palauttaa se takaisin asuinkäyttöön. Sähkösuunnittelun ratkaisu- jen kannalta kohde oli haastava, mutta lopputuloksesta tuli todella hieno”, Mäenpää kertoo.
TOIMISTON HYVÄ YHTEISHENKI
Mäenpää mainitsee Insinööritoimisto Leo Maaskolan vahvuudeksi toimiston hyvän yhteishengen. ”Synergiaetuja saadaan, kun on isompi kasa eri aselajeja saman katon alla. Projekteissa toimitaan tiimeinä ja saman toimiston tutun henkilön kanssa keskustellessa tulee laaja-alaisempi ymmärrys rakennus- ja suunnitteluprosesseis- ta. Henkilökunnan osalta meillä on hyvä tilanne, sillä nuorta poruk- kaa on tullut sisään ja se on vaikuttanut positiivisesti työilmapiiriin.”
Yrityksen työskentely- ja toimintamalleja on myös tarkasteltu uudel- leen henkilökunnan näkökulmasta.
”Olemme kehittäneet tutor-systeemin, jossa uudet taloon tulevat saavat ohjausta ja heille on nimetty tietyt henkilöt, jotka auttavat ongelmatilanteissa. Näin varmistetaan se, ettei kukaan jää yksin työtaakkansa ja oppimisprosessinsa kanssa. Kommunikointi on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Olemme kaikki hieman erilaisia ihmisinä ja työntekijöinä, ja meillä kaikilla on erilaisia intres- sejä työmme suhteen. Työn pitää olla motivoivaa. Jos näin ei ole, niin on ihan sama mitä työsuhde-etuja yrityksellä on tarjottavana. Meillä on hyvä tilanne, sillä nuorta porukkaa on tullut sisään. Se tuo tiettyä rentoutta ja vaikuttaa työilmapiiriin positiivisesti. Nuoremmil- la ihmisillä on hyviä uusia näkemyksiä ja kyky käyttää teknologiaa hyväkseen, tästä kokeneemmat suunnittelijammekin pystyvät ammentamaan. Tällaisen oppimisprosessin kautta ammattitaito karttuu kaikilla jatkuvasti.”
SÄHKÖISTYSHANKKEET YHÄ LAAJA-ALAISEMPIA
Kevään koronavirustilanteen aiheuttama poikkeustilanne näkyy Maaskolan toimistossa siinä, että työntekijät ovat pääosin etätöissä.
”Suunnittelu- ja muut kokoukset järjestetään pääsääntöisesti etänä. Kukaan ei ole raportoinut, että se olisi aiheuttanut mitään ongelmia. Etäkokoukset ovat jopa tehokkaampia, koska keskitytään pääasi- oihin, ihmiset eivät puhu toistensa päälle ja kokouksiin siirtymisiin kuluva aika jää pois”, Mäenpää toteaa.
”Muuten koronan vaikutukset näkyvät alalla todennäköisesti kesän jälkeen. Jo huhtikuussa iso osa konsulttitoimistoista on ennustanut joutuvansa lomauttamaan ihmisiä. Meillä ei toistaiseksi ole sellaista näköpiirissä. Töitä on hyvin ja ainakin sähköpuolella vähän kiirekin. Joitakin projekteja on koronatilanteen vuoksi mennyt jäihin ja niitä katsotaan myöhemmin uudelleen, kun nähdään, miten yhteiskun- nan rattaat saadaan taas pyörimään. Hotellikohteiden suhteen investoinneissa näkyy varovaisuutta, samoin taloyhtiöiden korjaus- hankkeissa. Toimistosaneeraukset ja esimerkiksi valtion kohteet jatkuvat normaalisti. Uskoisin, että valtio pyrkiikin pitämään omat hankkeensa käynnissä suunnitellusti ja valamaan uskoa talouden nousuun oman esimerkkinsä avulla.”
Mäenpään mielestä Insinööritoimisto Leo Maaskolan toimintamalli ja palveluvalikoima toimivat hyvin, eikä yrityksen linjaan ole suunnit- teilla mitään suuria muutoksia.
”Uskon että kaltaisellemme keskisuurelle yritykselle on markkinaa jatkossakin. Tavoitteenamme on maltillinen kasvu ja erityisesti
 41Plaani 2 2020 Teleratkaisut ja turvallisuus















































































   39   40   41   42   43