Page 5 - Plaani_1_2020
P. 5
pääkirjoitusPlaani
Yhteistoiminnalla kohti parempia ratkaisuja
Rakentamisen edellinen vuosikymmen oli värikäs ja moni- vivahteinen. On ollut onnistumisia ja vähemmän mairittelevia tapahtumia. Nykytilanne on ainakin kasvukeskuksissa pää- osin hyvä ja suhdannekäänteisistä ennusteista huolimatta 2020-luvulle siirrytään tasaisen rakentamisen tahdissa.
Rakentamisessa yhteistyö ja ryhmässä toimiminen ovat onnistumisen peruspilareita. Tällä hetkellä debattia käy- dään esimerkiksi ympäristövaikutuksista. Vaikka yleisessä keskustelussa esitetyistä mielipiteistä otsikkoihin nousevat usein värikkäimmät ja voimakkaimmat, alamme saavuttaa suhteellisen yksimielisiä näkemyksiä. Muutenkin murrok- sessa elävällä toimialalla on tärkeää toimia ensimmäisten joukossa yhteiseksi hyväksi.
Rakennuskannan kokonaisenergiankulutus laskee arvioiden mukaan nykytoimilla vuoteen 2050 mennessä vain vähän. Rakennuskanta ei uusiudu riittävän nopeasti, samalla kun se jatkuvasti kasvaa. Rakennusten lämmitys vastaa neljäs- osaa energian kokonaiskulutuksesta koko maassamme. Energiankulutus on monen muuttujan summa ja tässäkin kohtaa törmäämme joukon voimaan. Uudet ideat ja ratkai- sut rakentamisen koko elinkaaren aikana johtavat lopulta
innovaatioihin ja edistyksellisyyteen. Korkean koulutuksen ja teknologian maana, jossa aina on ymmärretty edes koh- tuullisella tasolla ympäristön merkitys hyvinvoinnille, olisi jopa häpeällistä olla ryhtymättä yhteistuumin ponnisteluihin. Yhdessä olemme vahvempia.
Rakentamisessa tärkeää on johdonmukainen päätöksente- ko, hyvä suunnittelu ja laadukas toteutus. Kuitenkin lähes jokaisessa hankkeessa tulee hetkiä, jolloin asiat eivät etene ja ongelmat tuntuvat kasautuvan. Tuolloin vastuun vierittäminen seuraavalle jonossa on selkärangatonta. Yleensä ongelmat ratkeavat, kun muistetaan yhdessä tekemisen vahvuudet.
Kiinteistöjen sähköistyksissä on mahdollisuus luoda uutta. Käynnistää pilottihankkeita, kehittää nykyisiä toiminta- malleja ja tuoda olosuhdeparannuksia. Ensimmäisenä tekemisellä on kustannuksensa, mutta myös vastaavasti hyötyjä. Digitaalisten järjestelmien ohjelmalliset päivitykset parantavat niiden hyötysuhteita ja esimerkiksi akustojen kapasiteetteja. Modernia tulee rohkeasti hyödyntää.
Jonne Järvinen
Sähkösuunnittelijat NSS ry:n puheenjohtaja
5Plaani 1 2020 Rakennuttaminen
Kari Kuosman sähkögrilli