Page 9 - Plaani_1_2020
P. 9
rakennuttaminenPlaani
Olosuhdemalli otettiin jou- lukuussa käyttöön Senaatti- kiinteistöjen pääkonttorilla Helsingin Sörnäisissä. Talossa QR-koodeja on kahden ker- roksen tiloissa yhteensä 52.
TIETOMALLI JATKUVAAN HYÖTYKÄYTTÖÖN
Kiinteistö- ja rakennusala on hyödyntänyt tietomallinnusta jo yli 15 vuotta suunnittelussa ja rakentamisessa.
”Kun rakennus on valmis, viedään tietomalli palvelimelle, josta sitä ei käytä kukaan, vaikka mallista on saatettu maksaa jopa sata tuhatta euroa.”
Olosuhdemalli hyödyntää tietomallia rakennuksen käytössä ja ylläpidossa sen koko elinkaaren ajan. Ylläpidon tehostaminen on perusteltua, sillä rakennuksen käytön aikana syntyy jopa 90 pro- senttia sen kustannuksista ja sata prosenttia tuotoista.
Senaatti-kiinteistöissä on kehitetty olosuhdemallia KIRA-digi-hank- keessa, jossa olivat mukana ISS Palvelut, Granlund, Vastuu Group, VTT, Cozify, RTK-Palvelu, Coor, Are ja Polku Innovations. Hankkeessa alustatalouden mallille toteutettiin tarvittavat teknologiset ratkaisut, tiedonkeruun periaatteet sekä tietokannat ja rajapinnat. Halmetoja viimeistelee parhaillaan aiheesta väitöstutkimusta Aalto-yliopistoon.
Ohjelmisto- ja toimittajariippumattoman mallin palveluntuottajina toimii kiinteistönhoitoyritys, joka tekee siihen oman käyttöliittymän-
sä. Yksi toimija vastaa palvelualustasta ja toinen sen energianseu- ranta-, huoltokirja-, palvelupyyntö- sekä rakennusautomaatiodatan lähdejärjestelmistä. Alustalle voidaan tuoda mittausdataa myös ul- kopuolisen toimittajan pilvipalvelusta. Kiinteistön BIM-malli haetaan Senaatti-kiinteistöjen projektipankista, muutetaan IFC-muotoon ja tallennetaan nettiin liitetylle tietomallipalvelimelle.
”Tietomallin avulla olosuhdemalli paikantaa sisätila-anturien mittaustiedot ja tehdyt toimenpiteet. Kiinteistönhoito vastaanottaa käyttäjäpalautetta, seuraa olosuhteita, selvittää vikatilanteita ja suunnittelee huoltotoimia.”
VIIHTYISYYTTÄ JA PAREMPAA TYÖTEHOKKUUTTA
Olosuhdemallin ytimessä on sisäilmaolosuhteiden optimointi.
”Hyvät työskentelyolosuhteet lisäävät työntekijöiden viihtyvyyttä ja työ- tehokkuutta. Tilankäyttäjä hyötyy myös paremmasta kiinteistönhoito- palvelusta, kun asioihin tartutaan nopeammin ja vikoja on vähemmän.”
Olosuhdemallin tavoitteena on parantaa sisäilmatyytyväisyyttä vä- hintään 10 prosenttia, työn tuottavuutta vähintään 1 ja tilankäytön tehokkuutta vähintään 2 prosenttia. Kiinteistön huolto- ja hoitoku- luissa tavoitellaan vähintään 4 prosentin säästöjä.
Kun viat korjataan nopeammin, on sisäolosuhteiden vaihtelu pienempää ja energiaa kuluu vähemmän. Jo parin asteen lämpöti- lahuojunta vie paljon turhaa energiaa.
”Uskon, että olosuhdepalautteen myötä kiinteistönhoidon henkilö- kunta on enemmän läsnä tiloissa. Tällöin he voivat ohi kulkiessaan huomata pikkuvikoja ja korjata ne saman tien. Kun läsnäolo kasvaa, hoidetaan kiinteistöä paremmin.”
PIKAPALAUTETTA HYMIÖINÄ
Palautteen anto työympäristöstä on helppoa ja nopeaa. Siihen tarvi- taan älypuhelin, jossa on kamerasovellus ja web-selain. Kun käyttäjä osoittaa kännykän kameralla tilan seinällä olevaa QR-koodia, avau- tuu puhelimen näytölle tilan olosuhdetiedot sekä palautenäkymä.
”Palautetta voi antaa hymiöillä esimerkiksi tilan lämpötilan sopi- vuudesta ja ilman raikkaudesta. Palautekanavan kautta voi jättää anonyymiä palautetta sisäolosuhteista tai kertoa vaikka palaneesta lampusta. Kiinteistönhoito seuraa hymiöiden kertymistä ja palaut- teita ja ryhtyy tarvittaviin toimiin.”
Kiinteistönhoitaja voi liikkua kolmiulotteisen mallin sisällä ja tarkastella tiloittain niiden lämpötilaa, ilman kosteutta, hiilidioksidipitoisuutta, desibelitasoa ja ilmanpainetta. Jatkossa näkymä kertoo myös tilassa olevien henkilöiden määrän. Huoneiden värikoodit havainnollistavat niiden lämpötiloja: vihreä hyvä, sininen liian kylmä, punainen liian kuu- ma. Trendikäyrät kertovat tilojen lämpötiloista tietyn ajanjakson ajalta.
Vian paikantamisen helpottamiseksi kiinteistönhoitaja voi tuoda käyt- töliittymäänsä esille kullakin hetkellä olennaiset talotekniikan rakenteet.
”Kun lämpötilat eivät ole kohdillaan, voi mallista poimia esiin lämmityksen ja ilmanvaihdon laitteet ja putkitukset. Tällöin huoneen liian matalan lämpötilan syyksi voi paljastua ja paikantua esimerkik- si tietyn säätöventtiilin toimimattomuus.”
PILOTEISTA TOTEUTUKSIIN
Rakennuksessa olosuhdemallin käyttö edellyttää tilakohtaista anturointia.
”Nykyisin sisäilma-anturit asennetaan jo kaikkiin huoneisiin raken- nusvaiheessa tai talotekniikkaa uusittaessa. Vanhemmissa rakennuk-
9Plaani 1 2020 Rakennuttaminen