Page 45 - Plaani 1/2022
P. 45
kerrostalojen sähkön- ja lämmönsyöttöä ei voitu katkaista perus- korjauksen ajaksi.
”Uusien sähkökeskusten toimitusajat venyivät, mikä on osaltaan johtanut aikataulupaineisiin. Työmaa kärsi muutenkin jonkin verran rakennusmateriaali- ja komponenttitoimitusten viiveistä sekä koro- nasta. Kirkon käyttöönotto- ja uudelleen vihkimistilaisuus päästään todennäköisesti pitämään sovitusti pääsiäisen pyhinä”, Heinävaara toteaa.
Kiinteistön kuparinen kattomaailma on suojeltu, joten sitä ei voitu hyödyntää ilmanvaihdon konehuoneisiin ja laitteisiin. Matalissa sisätiloissa ei myöskään ollut tilaa isoille IV-konehuoneille. Ratkai- suna on 16 IV-konehuonetta, jotka saatiin piiloon sisätiloihin.
UUSIA KIRKKOJA EI ENÄÄ RAKENNETA
Lauttasaaren kirkon peruskorjauksen kustannukset ovat noin 18 miljoonaa euroa. Neliöhinta nousee kaikkineen noin 3 000 euroon.
”Kirkkojen isojen peruskorjausten neliöhinnat vaihtelevat 2 500 –
3 500 euron välillä ja noudattavat pitkälti samaa kaavaa. Talotek- niikan uusiminen aiheuttaa suuren määrän rakennusteknisiä töitä. Kirkkosalit pyritään tekniikan päivityksestä huolimatta säilyttämään
ennallaan”, Heinävaara sanoo. ”Vanhan säilyttäminen on haaste ja kirkkojen korjaus vaatiikin erityisosaamista ja asennetta. Ensim- mäistä kertaa kirkon peruskorjausta tekevät urakoitsijat yllättyvät aina hankkeen moninaisista järjestelmistä ja haastavuudesta.”
Tyypillisesti kirkoissa tehdään peruskorjaus 30–40 vuoden välein. Helsingin seurakuntayhtymässä on viimeisen 20 vuoden ajan tehty monia kirkkojen peruskorjauksia, joiden myötä seurakuntien kiinteistöt ovat suhteellisen hyvässä kunnossa. Joitakin kiinteistöjä jätetään kuitenkin tulevaisuudessa peruskorjaamatta, kun toimin- nan menoja pitää taloushaasteiden takia priorisoida ja kohdentaa uudelleen.
”Olemme jo monen vuoden ajan kipuilleet kiinteistöistä luopumisen kanssa, eikä nykyistä kirkko- ja kiinteistömäärää ole mahdollista eikä tarvetta säilyttää tulevaisuudessa”, Heinävaara toteaa.
Jäsenkato koettelee Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakun- tia koko maassa.
”Tilanne on haastava ympäri maata, kun kirkkokiinteistöjä yritetään vähentää ja keskittää toimintoja pääkirkkoihin. Seuraavan 20 vuo- den aikana koko Suomessa on edessä murros kirkkojen määrän suhteen. Kokonaan uusia kirkkoja tuskin tullaan rakentamaan.”
45Plaani 1 2022 Rakennuttaminen