Page 10 - Plaani_1_2023
P. 10

  Kybersää kevät 2023
Ukrainan sotaan liittyviä kyber- hyökkäyksiä ei vielä ole todettu
Kiinteistöt ja asuintalot ovat kyberhyökkääjien kohteena muun muassa siksi, että rikollisia kiinnostavat kaikenlaiset työpaikan ulkopuoliset etähallinnat sekä etätyö- ja etäkäyttöratkaisut.
Teksti: Matti Valli
Rakennuksissa on erikoisautomatiikkaa, kulunvalvontaa, kiinteistö- automaatiota sekä palo- ja pelastussysteemeitä.
"Voidaan ajatella, että pääsy niihin olisi hyvin kontrolloitua, mutta vastavoimana on turvallisuuden ja käytön välinen ristiriita – huol- totoimien sujuvuus, huoltohenkilökunnan pätevyys ja puhtaat inhimilliset virheet, joita aina tapahtuu kaikessa toiminnassa. Esimerkiksi jonkun systeemin tilapäinen verkkoavaus voi jäädä pysyväksi", Kyberturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Juhani Eronen sanoo.
VANHAKANTAISTA VAIKENEMISTA
Kulunvalvontajärjestelmätkään eivät ole aukottomia. Erosen mukaan valmistajakunnassa on mukana pitkän taustan omaavaa nykyistä vanhakantaisempaa teollisuutta, jotka ovat lisänneet
järjestelmiinsä älyominaisuuksia.
"Kyberturvahenkilönä en pidä hyvänä lukkoteollisuuden perinteistä tapaa, ettei omista järjestelmistä ja niiden turvallisuusominai- suuksista juurikaan kerrota. Vanhakantainen vaikeneminen ei sovi kybermaailmaan, jossa liikkeet ovat nopeita ja toiminta avoimem- paa", hän sanoo.
"Kybermaailmassa pyritään avoimesti todistamaan, että turvalli- suusvaatimukset tulevat täytetyiksi."
Tyypillinen tapa osoittaa turvallisuutta on nojautua avoimiin stan- dardeihin ja tehdä tiiviistä yhteistyötä tutkijayhteisön kanssa.
"Ristiriitoja vanhan maailman kanssa on ollut. Eri järjestelmien turvallisuutta koskeva keskustelu on usein ollut hedelmätöntä.
10Plaani 1 2023 Rakennuttaminen
Kuva: iStockphoto




















































































   8   9   10   11   12