Page 21 - Plaani 2 - 2022: Tieto & Turva
P. 21

Poistumisvalaistuksen tarkoituksena on mahdollistaa turvallinen poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa ja annettava valoa myös silloin, kun sähkönsyöttö normaalille valaistukselle katkeaa. Akkuvarmennetun poistumisvalaistuksen on käynnistyttävä päälle välittömästi sähkönsyötön vikatilanteissa. Pelastuslaki edellyttää poistumisvalaistuksen rakentamista julkisiin tiloihin ja työpaikoille.
Poistumisvalaistusjärjestelmiin kuuluvat erilaiset poistumistievalaisi- met ja poistumisopasteet.
”Poistumisvalaistusjärjestelmien terminologia on puhekielessä hieman kirjavaa, eivätkä standardien kieli ja puhekieli aina koh-
taa. Esimerkiksi poistumistievalaisimesta saatetaan käyttää myös nimitystä turvavalaisin, turvavalo, varavalo ja poistumisopasteista esimerkiksi juoksijaukko, ukkomuovi ja vihreä pleksi. Kannattaa siis olla tarkkana, että puhutaan samoista asioista”, sanoo Hedengren Security Oy:n tuotepäällikkö Peter Malmelin.
NUOLIKUVIOITA JA ASKELVALOJA
Katossa olevat poistumistievalaisimet turvaavat kulkua pois raken- nuksesta silloin, kun perusvalaistus sammuu. Pinta- tai uppoasen- nettavat valaisimet ovat tyypillisesti muovikoteloisia, väriltään val- koisia tai mustia ja halkaisijaltaan noin kymmenen sentin mittaisia. Valaisimia on saatavissa erilaisilla valokeiloilla sekä käytäviin että avoimiin aula- ja muihin tiloihin.
Ovien päälle ja käytäville asennettavat poistumisopasteet näyttävät valkovihreiden nuolikuvioiden, juoksevan hahmon ja ovikuvan avul- la suuntaa ulos rakennuksesta ennalta määritettyjä poistumisreit- tejä pitkin. Opastevalaisimia on sekä pinta- että uppoasenteisia ja niiden muovikilpien koko vaihtelee näkyvyysvaatimusten mukaan. Yleisesti käytetty malli esimerkiksi toimistorakennuksissa näkyy
20 metrin päähän. Isoissa messuhalleissa ja kauppakeskuksissa näkyvyysvaatimus saattaa olla suurempi, esimerkiksi sata metriä, jolloin tarvitaan metrin levyisiä kilpiä.
”Tällöin yhden ison poistumisopasteen sijaan voi olla perusteltua käyttää useampia pienempiä. Yksi iso kilpi saattaa jäädä esimer-
kiksi messuhallissa banderollin tai väliaikaisen seinän takia joistain suunnasta näkymättä. Kun reitin varrella on useampia pienempiä poistumisopasteita, ne saatetaan havaita helpommin ja järjestelmä voi olla myös toteutukseltaan edullisempi.”
Askelvalaisimia käytetään myös poistumistievalaistukseen ja ne sopivat esimerkiksi teattereihin ja muihin julkisiin tiloihin, joissa on paljon portaikkoja. Matalalle seinäpintaan pistorasiakorkeudelle asennettavat valaisimet täydentävät poistumistievalaisimien valoa.
Hedengren on tuonut markkinoille adaptiivisen evakuointijärjestel- män, joka hyödyntää paloilmoitinjärjestelmän ja poistumisvalaistus- järjestelmän yhdistelmää. Yhdistelmäjärjestelmän opastevalaisimet hyödyntävät paloilmoittimilta saamaansa tietoa ja pystyvät tulipalo- tilanteessa muuntamaan opastusta kohti oikeaa reittiä. Järjestelmä sopii kaikkiin rakennuksiin, mutta erityisesti isoihin kiinteistöihin, joissa on useampia poistumisreittejä ja esimerkiksi pitkiä tunneleita.
”Muuttuvasymboliset opastevalaisimet kertovat poistumisreitillä olevasta vaarasta punaisella rastilla ja ohjaavat ihmiset kohti tur- vallista reittiä. Myös poistumistie- ja askelvalaisimien vilkkuminen ohjaa kulkua oikeaan suuntaan.”
OHJEITA SUUNNITTELUUN
Poistumistievalaistuksen suunnittelussa on hyvä lähteä liikkeelle siitä, millainen kohde on kyseessä ja mikä on sen käyttötarkoitus. Lähtökohtina ovat myös poistumisreittien sijainti ja määrä.
”Esimerkiksi pohjaratkaisuiltaan tyypillisessä toimistokiinteistössä tar- peet ovat erilaiset kuin kiinteistössä, jossa on vaikkapa laboratoriotiloja tai poistumisturvallisuuteen vaikuttavia tila- ja materiaaliratkaisuja.”
Malmelin kehottaa kiinnittämään huomiota tilojen käyttötarkoituk- sen myötä myös niiden huollolle asettamiin vaatimuksiin.
”Mahdollisimman huoltovapaa poistumistievalaistusjärjestelmä on paikallaan esimerkiksi isossa tuotantotilassa, jonka toimintaan ei haluta keskeytyksiä katon rajassa tehtävien huoltotöiden vuoksi.”
    21Plaani 2 2022 Tieto&Turva
tieto&turvaPlaani
 














































































   19   20   21   22   23