Page 25 - Plaani 2 - 2022: Tieto & Turva
P. 25
Sähkökynä
Viisas osaa varautua
Moni meistä havahtui helmikuussa erilaiseen todelli- suuteen. Olimme tottuneet ajattelemaan, että sape- leita kalistellaan vain jossain kaukana täältä. Harva osasi odottaa, että panssarivaunut oikeasti vyöryisivät jonkun eurooppalaisen valtion alueelle kylvämään tuhoa ja kuolemaa. Kun näin nyt kuitenkin on käynyt, joudumme myös täällä Suomessa miettimään sitä, mikä on meidän rakennetun ympäristömme sietokyky. Meidän pitää pohtia, toimivatko sähköjärjestelmät myös kriisitilanteissa.
Pahimmat uhkakuvat tuskin toteutuvat, mutta vii-
sas varautuu silti. Monet yritykset ja yhteisöt ovat
jo alkaneet arvioida omia valmiuksiaan. Eräät ovat vetäneet ostohousut jalkaansa ja kiiruhtaneet varavoi- makaupoille. Tässäkin asiassa on parempi pitää pää kylmänä. Kotimainen varavoimamarkkina on verrattain pieni ja ylikuumenee helposti. Kasvava kysyntä näkyy varavoimakoneiden hintojen nousuna ja toimitusaikojen venymisenä. En myöskään ole ihan vakuuttunut siitä, että kaikki koneenostajat ovat hoksanneet sen, ettei pelkkä varavoimakontti toimistotalon tai teollisuushallin takapihalla riitä. Rakennukseen pitää suunnitella ja toteuttaa vähintään varavoiman liitäntäpiste. Ilman sitä kallis varavoimakone röhnöttää pihalla turhan panttina. Myös varavoiman kattavuus ja polttoaineen hankinta pitää suunnitella etukäteen.
Mediatietojen mukaan vähittäiskauppa suunnittelee omaa varasähköprojektiaan, johon kuuluisi 300 ruoka- kauppaa eri puolilta Suomea. Näissä kaupoissa valot eivät sammuisi valtakunnanverkon sähkön katketessa. Pakastimet pysyisivät jäässä ja kylmätiskit toimisivat varavoiman varassa jopa useita vuorokausia. Hieman ylioptimistista sen sijaan on olettaa, että kassajärjes- telmät toimisivat normaalisti. Nykyaikainen maksujär- jestelmä edellyttää reaaliaikaista datayhteyttä pankkien tietojärjestelmiin. Jos se puuttuu niin maksut onnistuvat vain niiltä asiakkailta, joilla on mukanaan käteistä rahaa.
Sähkön riittävyydestä käytävään keskusteluun saadaan mielenkiintoinen lisämauste, jos Suomeen tosiaan syn- tyy satojen megawattien uusi varavoimakapasiteetti.
Nopeasti käynnistyvillä dieselvoimalaitoksilla on mah- dollista tukea sähköverkon taajuutta vaikkapa ydin- voimalan pudottua yllättäen verkosta. Kehitys johtaa siihen, että rakennukset tulevat olemaan oleellinen osa dynaamista sähköverkkoa kuormanohjauksen ja vara- sähkön avulla. Siksi älykkään sähköverkon vaatimukset tulisi jo nyt huomioida sähkösuunnitelmissa. Myös kysyntäjouston tuloon on varauduttava. Kumpikin näistä tulee jatkossa sisältymään monen rakennuttajan pakollisiin suunnitteluvaatimuksiin.
Aseellinen konflikti Suomen alueella ei tällä hetkellä tunnu kovin todennäköiseltä. Sen sijaan uutisia tieto- murroista ja palvelunestohyökkäyksistä saa lukea miltei päivittäin. Turvatekniikan ja talotekniikan suunnittelussa kyberturvallisuus otetaan huomioon nykyäänkin, mutta jatkossa siihen on kiinnitettävä entistäkin suurempaa huomiota. Yksi tärkeimmistä asioista on varmistaa, että rakennuksen järjestelmät pystyvät toimimaan myös saarekkeena ilman ulkopuolista tietoverkkoyhteyttä.
Vaikka pilvipalvelut tuovatkin mukanaan uusia riskejä, niiden totaalikieltoon ei pitäisi mennä. Osa rakennusten ohjaus- ja valvontatekniikasta on jo siirtynyt pilveen, ja kehitys sen kun kiihtyy. Uusia pilvipohjaisia palveluita julkaistaan kuin sieniä sateella. Rakennetun ympä- ristön näkökulmasta suurimmat läpimurrot ovat silti vielä edessäpäin. Pilvipalvelut ja yhteiset alustat ovat eräänlainen Pandoran lipas, jonka kantta rakennusala on vasta saanut hieman raotettua. Toivoa sopii, ettei rauhaton maailmantilanne aiheuta alalle vuosikymme- niä kestävää digitaantumaa. Siihen meillä ei olisi varaa.
Sähkösuunnittelijat ovat monissa hankkeissa avainase- massa varautumisen suhteen. Vaikka kysyntäjouston valmiudet, varavoimakone tai verkkoakku eivät edes väikkyisi rakennuttajan päiväunissa, niiden tuloon kannattaa varautua suunnitelmissa. Muutaman tonnin satsaus rakentamisaikana haukkuu hintansa moninker- taisesti, kun myöhemmin aletaan etsiä liitäntäpaikkaa varavoimalle tai kyselemään kysyntäjoustovalmiuksia.
4. päivänä toukokuuta 2022, Esa Halmetoja
25Plaani 2 2022 Tieto&Turva