Page 41 - Plaani 2 - 2022: Tieto & Turva
P. 41

käyttäjätarinaPlaani
 peruskoulun puolella tabletit. Opettajan pöydältä löytyy doku- menttikamera ja telakka, jolla kone yhdistetään ulkoiseen näyttöön ja videotykkiin. Uudessa Matin ja Liisan koulussa käytössä ovat langattomalla yhteydellä toimivat älytaulut.
Oppilaitosympäristöön valittujen järjestelmien ja laitteiden pitäisi olla niin pitkäikäisiä ja laadukkaita, ettei niitä tarvitsisi olla koko ajan vaihtamassa. Sammallahden mielestä käytön luotettavuus on usein tärkeämpää kuin maksimitehokkuus. Esimerkiksi verkkokytkimien ei tarvitse olla huippunopeita, kunhan ne vain toimivat luotettavasti. Koulu ei ole ympäristönä sellainen, että pitäisi jatkuvasti pysytellä teknologisen kehityksen aallonharjalla.
”Meillä on laitteiston osata hyvä tilanne rakennushankkeiden vuoksi. Esimerkiksi uudessa alakoulussa se on kaikilla täysin identtinen. Monissa kouluissa opetustilanteissa käytettävät laitteet hankitaan kuitenkin vuosien varrella ja ne vaihtuvat eri aikaan. Kaksi vierekkäistä luokkahuonetta saattavat olla täysin erilaisia tekniseltä varustukseltaan. Esimerkiksi videotykeissä mallit vaihtuvat tiuhaan, ja samalla muuttuvat niiden liitännät ja ohjelmistojen asetukset.
Toivoisin että älytaulujen myötä tilanne yksinkertaistuisi; näyttö- tekniikka kestäisi pitempään ja se olisi eri ohjelmistojen kanssa yhteensopivaa sekä helppokäyttöistä.”
Lapinlahdella uusien laitteiden käyttöönoton myötä opettajille tarjo- taan koulutusta, jotta niin peruskäyttö kuin muiden toiminnallisten ominaisuuksien haltuunotto sujuisi vaivattomasti.
SÄHKÖTEKNIIKKA VAIKUTTAA KOULUN ARKEEN
”Valaistusta ei juurikaan mietitä opetustilanteissa. Meillä valokytki- met toimivat on-off-säädöillä ja tarvittaessa valaistusta voi himmen- tää. Emme halunneet valaistukseen erikoisasetuksia tai esimerkiksi kauko-ohjauksia. Koulussa olemme istumatyöläisiä. Jos valaistus on huono, se rasittaa silmiä ja vaikuttaa tilassa viihtymiseen yhtä lailla kuin toimistotyössäkin. Riittävä valaistus on tärkeää, ja sitten kääntöpuoli, joskus opetustilanteissa tarvitaan myös pimeyttä.”
Koulujen kuulutus- ja äänentoistojärjestelmät toimivat nykyisin lähinnä turvallisuuslaitteina, tärkeintä on hätäkuulutusvalmius.
(vas.) Kou- luympäristö
on muuttunut digitaaliseksi. Oppimateriaali on sähköistä
ja luokkahuo- neissa työväli- neisiin kuuluvat kannettavat tietokoneet, älypuhelimet ja tabletit. | Kuva: iStockphoto
  41Plaani 2 2022 Tieto&Turva






















































































   39   40   41   42   43