Page 18 - Plaani nro 3 2020
P. 18
(vas. yllä) Kun toimistotyötilaa rakennetaan vanhaan teollisuus- kiinteistöön, myös valaistusratkaisut vaativat erityisratkaisuja. Kuva: Jukka Huttunen
(vas. alla) Helsinki-Vantaan lentoaseman kaukolentotilojen laa- jennuksen risteyskohtaan valmistui vuonna 2018 Aukio, jossa matkustajat voivat levähtää ja kokea digitaalisen elämyksen Suomen luonnosta eri vuodenaikoina. Kuva: Jukka Huttunen
(oik. alla) Helsingissä sijaitsevan kauppakeskus Eastonin julkisi- vu muodostuu kaarevasta sauvarakenteesta, jonka muotoja on korostettu pehmeällä valopesulla. Kuva: Sanna Forsman
mielekästä, kun pääsee mukaan monenlaisiin projekteihin monen- laisten ihmisten kanssa – suunnittelu on ryhmätyötä. Se avaa ovia myös mielenkiintoisiin paikkoihin aina Länsimetron maanalaisesta työmaasta huippuyrityksen johdon neuvottelutiloihin. Työn suolaa on myös perehtyminen itselleen uusiin asioihin, kuten raskaan teol- lisuuden prosesseihin tai sairaalan hybridisalin toimintaan.”
Forsman ei voi, eikä halua nostaa esiin uransa sykähdyttävimpiä suunnittelukohteita.
”Projekteihin ei saa jäädä makaamaan. Intohimo valaistukseen pitää liikkeessä. Kun projekti päättyy, ajattelen oman motivaationi kannalta, että paras projekti on vielä tulossa.”
Siinä missä uudiskohteissa valaistussuunnittelijan mahdollisuudet ovat rajattomat, toimitaan rakennushistoriallisten arvokiinteistöjen kanssa useiden raja-aitojen keskellä.
”Arvokiinteistöjen peruskorjauksissa nykyajan vaatimuksia sovi- tetaan kenkälusikalla vanhaan rakennukseen. Työmaavaiheessa rakenteista voi aina paljastua yllätyksiä. Kaikkien ratkaisujen tulee olla harkittuja sekä teknisesti ja visuaalisesti aikaa kestäviä.”
PUHEOHJAUSTA JA VALOA LÄPÄISEVÄÄ BETONIA
Entä sitten seuraavat 20 vuotta - miltä valaistusala näyttää vuon- na 2040?
18Plaani 3 2020 Valaistus