Page 43 - Plaani nro 3 2020
P. 43
”Vajaat 20 vuotta on kuitenkin pitkä aika sähköteknisten laitteiden kehityksen, esimerkiksi valaistustekniikan, näkökulmasta”, Joonas Ilvesmäki muistuttaa.
Ilvesmäki kertoo, että Keskolla on tarkat ohjeistukset ja vaati- mukset eri järjestelmille. Esimerkiksi valaistukselle on määritetty käytettävät optiikat, valon määrä sekä ohjaustarpeet.
Ohjausjärjestelmäksi on vakioitunut DALI-järjestelmä, jolla saadaan parannettua muuntojoustavuutta sekä käytettävyyttä.
”Osassa myymälää on tehokas ja hyvä yleisvalaistus, kun taas tiettyjen alueiden yleisvalaistuksen voimakkuutta voidaan säätää valaisinkohtaisesti pienemmälle tasolle ja tuoda kohdevalaistuksella tuotteita paremmin esille. Tällaisia ovat muun muassa hedelmä- ja vihannesosasto sekä leipäosasto.”
”Käytännössä mahdollistetaan täysin automaattisesti toimiva järjestelmä, joka normaalikäytössä ei vaadi käyttäjältä mitään toimenpiteitä.”
Dali saa kiitosta myös uudistetun supermarketin kauppiaalta Juha- Pekka Pöyhöseltä.
”Koko kaupan valaistus on ohjelmoitavissa ja eri valaistustiloja on eri aikoihin käytössä. Esimerkiksi yösiivouksen aikaan valaistusta
(yllä vas.) Supermarkettia ehostettiin niin sisältä kuin ulkoa. Sisäänkäynnin kattoon asennettiin tyylikkäät led-valoprofiilit, jotka mukailevat kattomateriaalin muotoa.
(yllä kesk.) Sitowisen sähkösuunnittelija Joonas Ilvesmäki (vas.) ja aluejohtaja Petri Rainio tutkivat Keskon rakennut- tajapäällikön Mika Haapojan kanssa kaupan uutta energi- ankierrätysjärjestelmää, joka hyödyntää kylmäjärjestelmän sivutuotteena syntyvän lauhdelämmön kiinteistön lämmöntar- peisiin. Uudiskohteisiin ja laajennuksiin asennetaan aina myös aurinkopaneelit, Haapoja kertoo.
(yllä oik.) Valon värilläkin on väliä – erityisesti liha- ja kalatiskillä.
(alla vas.) Värit, tuotteet ja mainokset saadaan parhaiten esille hyvän ja oikeanlaisen valaistuksen avulla, Joonas Ilvesmäki tietää.
(alla kesk.) K-Supermarket Runosmäen kauppias Juha-Pekka Pöyhönen on tyytyväinen kaupan uuteen ulkoasuun.
(alla oik.) Luonnonvalo tuo omat haasteensa valaistussuunnit- telulle. DALI-järjestelmässä vakiovalo-ohjauksella saadaan huomioitua myös luonnonvalo.
projektiPlaani
43Plaani 3 2020 Valaistus