Page 5 - Plaani nro 3 2020
P. 5

pääkirjoitusPlaani
  Valo arjessa
Valaistus työpaikoilla on ollut tapetilla vuosia, ja ratkaisut ovat pääsääntöisesti suunniteltujen kohteiden lukumäärään nähden hyviä. Luksitasot on jo opittu hallitsemaan, mutta aina voidaan parantaa. Sisätilojen ja työkohteiden valaistus- standardi EN 12464-1 on ollut lausuntokierroksella ja sen lopullinen versio etenee äänestykseen loppuvuoden aika-na, jolloin se hyväksyttäneen. Yhtenä muutoksena standardissa määritellään valaistavan tilan pinnoille arvoja. Valaistuksen suunnitteluun tulee siis lisää huomioitavia asioita, joilla pa- rannetaan lopputulosta.
Etätyön yleistyessä valaistuksen tarpeet kasvavat myös kotioloissa. Ylipäätänsä kotona työskentelyn hyötyjä ja haasteita on laajamittaisesti testattu maaliskuulta saakka. Kuinkahan monella kotioloissa, kesäkodista puhumat- takaan, mahtaa täyttyä valaistustandardin vaatimukset tai onko työergonomia täysin kunnossa? Kiertotalouden kannalta vähänkäytetyille toimistokalusteille on näyttänyt riittävän kysyntää.
Kesällä toisaalta riittää luonnonvaloa jopa haitaksi saakka. Tämä dynaamisesti säätyvä valaistus on ohjelmointivaihees- sa kohdannut muutamia hassuja parametreja ja lopullinen säätö on jäänyt tekemättä. En valita, olen korjannut tilannetta verhoilla. Päivän lyhentyessä keinovalon määrää pitää jälleen kasvattaa ja on aika kaivaa pöytävalaisimet esille.
Kansainvälisissä ja kotimaisissa keskusteluissa on yhtenä asiana noussut esille suurten keskustatoimistojen tarpeen väheneminen. En usko tilojen jäävän tyhjilleen. Käyttö vain muuttuu ja asioita ajatellaan eri tavoin. Ryhmätyöskentelyn ja ideoinnin kannalta ei etäyhteys kotoa ole paras mahdol- linen. Innovointia on monenlaista, mutta päivänselvää on, että muuntojouston pitää jatkossa tarkoittaa konkretiaa. Ti- laa voi olla tarpeen muuttaa, vaikka ne olisivatkin käytössä. Tarpeita on alkanut ilmestyä ja nyt on sitten ammattilaisten aika näyttää taitonsa.
Jonne Järvinen, Sähkösuunnittelijat NSS ry:n puheenjohtaja
  5Plaani 3 2020 Valaistus
Kari Kuosman sähkögrilli


























































































   3   4   5   6   7