Page 59 - Plaani 2 - 2021
P. 59

uutisetPlaani
  Plaanin lukijalta: Massalaskennan historian havinaa
Plaanin lukija Kouvolasta lähetti vuonna 2005 Plaanissa julkaistun mielipidekirjoituksensa. Koska aihe on taas pinnalla, julkaisemme kirjoituksen muistin virkistyksesi.
Lukija kommentoi: ”Määrälaskenta on ollut esillä jo 2000-luvun alussa ja aiemminkin, kuten alla oleva kirjoitta- mani mielipide vuodelta 2005 kertoo. Asia on edelleen ajankohtainen, mitään edistystä ei ole tapahtunut.”
Sähköurakan massojen määrittely suunnitelmista
Onko helpompi laskea sähköurakan massat kymmenen senttiä korkeasta paperinipusta vai selata valmiiksi määriteltyjä listoja tietokoneen ruudulta?
Tämä on tietenkin turha kysymys ja kaikki osaisivat vasta tähän oikein - myös Haluatko miljonääriksi ohjelman ensim- mäisellä kierroksella. Miksi sähköurakoitsijat eivät sitten käytä massalaskentaan tietokonetta? Asiaa on muistini mukaan, joka tosin on huono, käsitelty ainakin kymmenen vuotta. On laadit- tu jopa järjestöjen välisiä sopimuksia asiasta. Saamieni tietojen mukaan mitään olennaista ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Olisiko sähköurakointialan syytä siirtyä jo nykyaikaan ja lopet- taa perinteinen käsin laskentamenettely turhana, aikaa vievänä ja kustannuksia lisäävänä toimintona. Tämähän on sama kuin television kanavien vaihto. Kuinka moni vielä vaihtaa kanavan televisiossa olevista nappuloista. Ei varmaan kovin moni, kyllä vaihto tehdään jo suuressa osassa kodeista kaukosäätimellä. Joku mainosmies sanoisi varmaan tähän: ”Se on nykyaikaa!”
Massojen käsin laskenta kuvista on todella turhaa ajankäyt- töä. Urakointiliikkeen henkilökunta voisi käyttää ajan paljon hyödyllisemmin ja taloudellisemmin esimerkiksi työn etukä- teissuunnitteluun. Perinteistä työnjohtoakin, jossa työnjohto todella tietää mitä työkohteessa pitäisi tehdä, voitaisiin taas
alkaa pitää arvossaan, kun raavaat miehet saataisiin kentälle laskimen ja mittapyörän parista.
Nykyisin lähes kaikki sähkösuunnittelu tehdään jo tietokonea- vusteisesti eli kone määrittelee esimerkiksi kytkimet, pistorasi- at, johdot ja hyllyt, tosin vielä kuitenkin ihmiskäden ohjaamana, automaattisesti koneen muistirekistereihin. Sieltä saadaan napin painalluksella tietokoneen näyttöruutuun tai paperille painettuna johtopituudet, hyllyt, kytkimet, pistorasiat, kellot, atk-pisteet eli aivan kaikki, mitä suunnittelijan mieleen on saat- tanut juolahtaa kuvaan piirrellä. Tämä saadaan ohjelmistoista jo melko yleisesti ilman suurempia toimenpiteitä.
Mutta miksi ihmeessä tätä tietoa ei käytetä hyväksi? Voisitteko hyvät alan ihmiset osallistua keskusteluun ja vastata tähän kysymykseen? Ei kai asia todellisuudessa voi olla niin, että rakennuttaja antaa urakoitsijan ”arvata massat kuvista väärin”, jolloin vastuu massojen oikeellisuudesta siirtyy urakoitsijalle. Yksi mahdollisuushan voisi tietenkin olla myös urakoitsijoiden pelko liian tarkasta alkumäärittelystä, jolloin kilpailijat saattaisi- vat päästä selville urakoitsijan saamasta suuresta katteesta.
Suurimpana syynä itse pidän kuitenkin sitä, että vanhalla totu- tulla tavalla tekeminen on se turvallisin tapa.
Terveisin
Raimo Pehkonen Sähkösuunnittelija Kouvola
 AFUX-HF C-Pro -tuoteperhe laajenee
Prysmian Groupin palosuojattu, halogeeniton ja palotilanteessa vähän savuava Draka AFUX-HF C-PRo 500V -kaapeliperhe täyden- tyy kaksijohtimisilla asennuskaapeleilla. Valikoimassa on nyt myös 2x1,5 sekä 2x2,5 -versiot pakattuna pienkeloille.
CPR:n Cca-s1,d1,a1-paloluokan kaapelina AFUX-HF C-PRo on varma valinta lääkintätiloihin ja uloskäynteihin. Sitä suositellaan myös muihin kohteisiin, varsinkin julkisiin tiloihin.
AFUX-HF C-PRo 500V on helposti käsiteltävä, mikä perustuu taipuisuuteen ja hyvään kuorittavuuteen. Talkittomana se on siisti ja pölytön asennettava.
Kaapelin eristeet ja ulkovaippa ovat UV-suojattuja, joten asennetta- essa ei tarvitse lisätä UV-suojaa normaaleissa olosuhteissa.
www.prysmiangroup.fi
  59Plaani 2 2021 Teleratkaisut ja turvallisuus













































































   56   57   58   59   60