Page 46 - Plaani 1 - 2024
P. 46

muuntajat, pääsähkökeskuksen sekä UPS-jakelun pääkeskukset UPS-laitteistoineen ja akustoineen.
Valaisimien energiatehokkuus, pitkä käyttöikä ja vähäinen huollon tarve ovat tärkeitä valintakriteerejä. ”Haastavaa tornin sähkösuun- nittelussa oli saada optimaalinen valaistus jopa 8 metriä korkeisiin kerrostiloihin, kuten myös sähkönjakelu siten, että kaikki tekniset järjestelmät on saatu yhteensovitetuksi huomioiden myös käytön ja ylläpidon vaatimukset ja pääsyn kaikkiin korkealla oleviin huolto- kohteisiin huoltonostimilla”, kertoo Rauno Laatikainen Rambollilta.
Tornin sisäpuolelle kerroskohtainen led-valaistus on suunnitel-
tu asennettavaksi keskimäärin 3,5 metrin korkeuteen ohjattuna läsnäolotunnistuksella tai aikaohjelmilla sekä huoltotilanteita varten yliaikapainikkeilla. Energiaa säästyy, kun tiloja ei valaista turhaan. Prosessin kannalta kriittisille kameravalvotuille alueille asennetaan jatkuva valaistus, jolla saavutetaan optimaalinen valaistusteho niille alueille, joita halutaan valvoa.
”Valaistuslaskelmat on tehty sähkösuunnittelun yhteydessä Dialuxilla ja niiden horisontaalinen ja vertikaalinen valaistusteho mitataan, kun valaisimet on asennettu”, selventää Laatikainen. Torniin ei ole suunni- teltu erillistä julkisivun korostusvalaistusta mutta itse torni on varustet- tu säädösten mukaisilla lentoestevaloilla.
Kyseessä on 22-kerroksinen teollinen rakennus, jossa tuotantolinja on pystysuora ja ylimpiin kerroksiin tulee kaapelinvalmistukseen liittyvää monitorointia. Prosessilaitteistojen sähkösuunnittelusta vastaa Maillefer Oy.
”Prosessilaitteistojen sähköistyksen yhteensovittaminen muihin suunnitelmiin on ollut mielenkiintoista ja haastavaa. Tornin kerros- korkeuden ollessa kahdeksan metriä on taloteknisten järjestelmien kannakoinnin suunnitteluun pitänyt panostaa normaalia enemmän”, kertoo Andreas Elsing.
Torniin asennetaan tehtaan muihin järjestelmiin yhteensopivat Siemensin prosessiautomatiikan järjestelmät. Tornin LVIS-urakointi on Are Oy:n vastuulla.
KORKEA RAKENTAMINEN ASETTAA TURVALLISUUDELLE ERITYISVAATIMUKSIA
”Sääolosuhteiden jatkuva seuranta ja ennakointi sekä valmiit toimintamallit eri tilanteita varten ovat erittäin tärkeä osa turvallista rakentamista. Liukuvalussa yltyvät tuuliolosuhteet on ennustettava tarpeeksi ajoissa, jotta valutyön keskeyttäminen pystytään toteutta- maan hallitusti ja turvallisesti”, Elsing kertoo.
   46Plaani 1 2024 Rakennuttaminen
























































































   44   45   46   47   48