Page 50 - Plaani 1 - 2024
P. 50
Airamin uusi toimitusjohtaja luottaa vahvaan brändiin ja suomalaiseen osaamiseen
Vuoden alussa pestin vastaanottaneella Kari Onniselällä on runsaasti kokemusta yritysjohdon tehtävistä ja rakennusalan projekteista. Monipuolinen tausta tuo syvyyttä perinteikkään yhtiön strategiaan.
Teksti: Marko Taavila
Tuore toimitusjohtaja tunnustaa innostuvansa digitalisaatiosta ja sen ulottuvuuksista. Aihe on hänelle entuudestaan tuttu viimei- simmistä työsuhteista NCC Suomi Oy:n ja Ramboll Finland Oy:n palveluksessa sekä jäsenyydestä SKOL ry:n hallituksessa.
”Yhtiöiden kautta minulla on kosketuspintaa sekä rakentamiseen että suunnitteluun. Digitalisaation näen mahdollisuutena, joka
on jo Airamilla sisäistetty ja lähtökohtaisesti hyvällä mallilla”, Onniselkä toteaa.
Hän näkee digitalisaation potentiaalin erityisen vahvana vihreäs- sä siirtymässä ja valaistuksen teknisessä kehityksessä. Entistä energiatehokkaampien ja ympäristöystävällisten ratkaisujen ohella tuotteiden vaivattomuus nousee esille. Laajassa kuvassa tämä kattaa koko elinkaaren suunnittelusta asentamiseen, käyttöön ja ylläpitoon. Ideaalitilanteessa valaistuksen suunnittelu on mukana rakennusprojekteissa heti alkuvaiheista lähtien ja sen merkitys huomioidaan pitkän aikavälin käyttökustannuksissa.
”Ammattilaisten näkökulmasta tuotteiden saatavuus on yhtä tärkeää kuin niiden korkea tekninen laatu. Lahden tehtaan lähei- syydestä koituu selkeää etua alan kotimaisille toimijoille. Pys- tymme toimittamaan sieltä vakiomallien lisäksi projektikohtaisesti räätälöityjä erikoisratkaisuja ja esivalmistelemaan kokonaisuuksia varsin joustavasti ”, Onniselkä vakuuttaa.
Hän viittaa vuonna 2021 hankittuihin Sähkö-Lahti Oy:n entisiin tehdastiloihin. Airamin tarpeisiin remontoitu tuotantolaitos laajentaa erityisesti yhtiön julkisen valaistuksen portfoliota, johon sisältyy toimistotilojen, koulujen, liikunta- ja teollisuushallien sekä muiden vastaavien kohteiden alumiinirunkoiset valaisimet ja profiilit.
AIKAA KESTÄVÄÄ
Kari Onniselkä tiedostaa jatkuvasti kasvavat odotukset ja vaati- mukset tuotteiden raaka-aineista sekä valmistuksesta lähtevää
koko elinkaaren ja arvoketjun läpinäkyvyyttä kohtaan. Lähivuosien aikana siirrytään kohti maailmaa, jossa asiakkaan tai loppukäyt- täjän on mahdollista perehtyä tähän tietoon esimerkiksi tuotteen yksilöllisen QR-koodin kautta. Sekä kuluttajien että ammattilaisten valintoja yhä vahvemmin ohjaaviin vastuullisuustavoitteisiin on kyettävä vastaamaan kattavasti ja ketterästi.
Toimitusketjujen läpinäkyvyys on ensiarvoisen tärkeää rakennus- projektien hallinnalle. Sähköjärjestelmä- ja valaisinasennusten sijoittuminen tyypillisesti hankkeiden loppupäähän korostaa mate- riaalivirtojen sujuvuuden ja oikea-aikaisuuden painoarvoa. ”Tuotetoimitusten, suunnittelun ja toteutuksen on syytä tehdä yhteistyötä heti alkuvaiheesta lähtien”, Onniselkä painottaa.
Ammattivalaistuksen ohessa yhtiön liikevaihdosta kuluttajatuot- teet edustavat noin puolta. Siellä vahvuutena on Airamin tunnet- tu ja perinteikäs brändi, joka kansalaisten keskuudessa miel- letään lähes synonyymiksi tietyille tuotteille. Lamppujen ohella klassikon asemasta nauttii erityisesti vuonna 1934 lanseerattu ikoninen punainen termospullo, joka on päivitettynä versiona edelleen valikoimissa.
”Airamilla on hyvä maine, joka ulottuu yli satavuotiaan historian ansiosta sukupolvelta toiselle. Arvostamme perinteitämme ja pidämme niitä jatkossakin yllä. Tähyämme kuitenkin jatkuvasti tulevaisuuteen ja haluamme pysyä kehityksessä mukana.”
ÄLYÄ JA AUTOMAATIOTA
Valaistus asettuu talotekniikan tarkastelussa keskeiseen osaan. Roolia vakiinnuttaa led-teknologian mahdollistama ohjattavuus sekä valaisinten tai jopa yksittäisen lampun liitettävyys muuhun kiinteistöautomaatioon.
Airam on suuntauksessa mukana ratkaisuilla, jotka sopivat yhteen yleisimpien valaistuksen ohjausjärjestelmien kanssa. Kuluttaja-
50Plaani 1 2024 Rakennuttaminen