Page 42 - Plaani 3 - 2024
P. 42
Rakentamisen aikana oli huomioitava myös se, että kiinteistössä on mui- takin toimijoita - apteekki, ravintoloita ja myymälöitä. Hotellin sähköistys piti saada eriytettyä, että toimintaedellytykset kiinteistöjen muissa osissa, esimerkiksi 24/7 auki olevan apteekin osalta, jatkuivat katkoitta.
Tilaajan toiveesta jokainen järjestelmä kammattiin läpi ja tutkittiin sopivaa kokonaistaloudellista ja hotellioperaattorin toimintaa hyvin palvelevaa ratkaisua.
”Suunnittelun aikana tutkimme esimerkiksi hotellihuoneiden kosketus- näyttöjä ja savunpoiston logiikkaohjausjärjestelmiä, mutta kustannus- syistä niitä ei toteutettu. Tässä kohteessa haettiin ennen kaikkea tarkoi- tuksenmukaisia ja taloudellisesti järkeviä ratkaisuja”, Kilpimaa mainitsee.
SÄHKÖISTYS OSANA ESTEETTISTÄ KOKONAISUUTTA
Tilojen esteettisyys on keskeisessä asemassa korkeatasoisen ho- tellikohteen suunnittelussa. Myös sähköistyksessä on huomioitava sisustussuunnittelijoiden ja hotellioperaattorin toiveet.
”Meillä on kokemusta suojelukohteiden sähkösuunnittelusta ja esimerkiksi siitä, että erityisesti asiakastiloissa näkyviin jäävän säh- köistyksen tulee vastata arkkitehdin ja museon edustajan näkemys- tä”, sanoo Degerlund.
Grand Hansan valaistussuunnittelusta vastasi Valoa Design ja
Carola Rytsölä, mutta esimerkiksi tummasävyisiin käytäviin riittävän valaistustason täyttäviä ratkaisuja etsittiin Rejlersin asiantuntijoiden kanssa tiiviissä yhteistyössä.
”Teimme myös inventointilistaa vanhojen kunnostettavien va- laisimien osalta. Vanhojen valaisimien säilyttämisestä lopullisen päätöksen tekivät Arcon Minerva Ahokanto ja Helsingin kaupun- ginmuseo. Sisustussuunnittelija puolestaan päätti kunnostettujen valaisimien sijoittelusta niiltä osin, kun niitä ei laitettu vanhoihin paikkoihin”, Degerlund kertoo.
Koska tilaaja Ylvan tavoitteena oli saavuttaa LEED Platinum -sertifi- kaatti, sähkönkulutuksen mittarointi oli tärkeää.
”Laskimme esimerkiksi valaistuksen neliötehotietoja. Tässä kohteessa pääsimme LEED-konsultin kanssa sopimukseen siitä, että on yksi hotellihuonekeskus, jossa mitataan valaistus erikseen ja siitä saadaan kertoimella auki valaistuksen kulutus huoneiden osalta. Muiden hotel- lin kuuluvien tilojen valaistusta mitataan erikseen”, Kilpimaa kertoo.
Valaistusta ohjataan KNX-DALI-valaistuksenohjausjärjestelmällä.
OPERAATTORIVAIHDOS HANKKEEN LOPPUSUORALLA
Oman lisänsä projektiin toi se, että hotellin operaattori vaihtui rakentamisen loppusuoralla. Uusi vuokrasopimus kansainvälisen
42Plaani 3 2024 Valaistus