Page 29 - Plaani 2-2020
P. 29

tele&turvaPlaani
    koitsijoiden kanssa operointi hidastavat päätöksentekoa etenkin suurissa rakennushankkeissa. Tuolloin turvaudutaan helposti vanhoihin menetelmiin.
“Uudenlaisia toimintatapoja pidetään ehkä riskeinä, koska ei tiede- tä, kuinka hallita kokonaisuutta pirstaloituneessa toteutuksessa eri urakoitsijoiden välillä”, Malaska arvioi.
Älyteknologian hyödyt ja paloturvallisuuden merkitys riskienhallin- nan kannalta tunnistetaan parhaiten suurissa hankkeissa. Haastee- na kuitenkin on, että palontorjuntaa lähestytään usein suunnittelus- sa muusta talotekniikasta erillisenä osa-alueena ja lakisääteisten vähimmäisvaatimusten kautta.
“Käytännössä ajatellaan, että kiinteistön paloturvallisuus on kun- nossa, kun kiinteistö on varustettu automaattisella paloilmoittimella ja sammutusjärjestelmällä”, Malaska arvioi.
Useiden kilpailutusten ja urakoitsijoiden myötä paloturvallisuus hajautuu lopulta osaksi useita eri järjestelmiä. Paloturvallisuuslait- teistot jäävät usein rakennuksen järjestelmistä erillisiksi kompo- nenteiksi, jotka koostuvat lähinnä staattisista ilmaisin- ja sammu- tuslaitteistoista.
(vas.) Älyratkaisuja ei vielä hyödynnetä riittävästi rakennusten paloturvallisuudessa. Haasteena ovat muun muassa tiedon puute ja rakennushankkeiden pirstaloitunut luonne.
(kesk.) Siemensin Aapo Leisiön mukaan älykkäitä paloturvalli- suuden ratkaisuja kysytään yhä enemmän ja avoimien rajapin- tojen kehitys olisi tärkeää integraatioiden mahdollistamiseksi.
(oik.) Tampereen yliopiston rakennustekniikan yksikön professo- ri Mikko Malaskan mielestä älyrakennusten paloturvallisuuden suunnittelussa pitäisi rakentamisajankohdan lisäksi huomioida koko rakennuksen elinkaari.
Tutkijoiden mukaan perinteiset ratkaisut eivät riitä, mikäli halutaan tehostaa järjestelmien ylläpitoa ja luotettavuutta, optimoida niillä saavutettavat hyödyt sekä mahdollistaa tilojen monimuotoinen ja turvallinen käyttö.
“Älyrakennuksilla on erilaisia käyttötarkoituksia ja riskejä, jotka voi- vat myös muuttua elinkaaren aikana. Rakentamisajankohdan lisäksi tulisi tarkastella koko elinkaarta", Malaska kertoo.
 29Plaani 2 2020 Teleratkaisut ja turvallisuus























































































   27   28   29   30   31