Page 38 - Plaani 2-2020
P. 38
on koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne päällä, joten aika varovaisin mielin täytyy seurata tilannetta. Ainakin kesälomiin asti näyttää meidän kannaltamme ihan hyvältä. Joitakin rakennushak- keiden aloitusten siirtoja on jo tullut. Katsellaan mihin suuntaan maailma on menossa”, Ojala arvioi.
AUTOMAATIO- JA TIETOTURVAKONSULTOINTIA
Ojalan mukaan automaatio- ja tietoturvaosaaminen on selkeä alue, jossa SSVP Finland pystyy erottautumaan muista suunnitte- lutoimistoista.
”Kiinteistöautomaation ymmärrys on tuonut meille paljon etua talotekniikan suunnitteluun. Konsultoimme kiinteistöautomaation tietoturva-asioissa ja teemme kiinteistöjen tietoturvatarkastuksia. Kerromme mielellään asiakkaillemme, kuinka turvallisuusnäkökohdat otetaan mukaan ja rakennetaan kiinteistössä. Kiinteistöautomaation rakentaminen turvalliseksi on suhteellisen yksinkertaista, kun käyte- tään oikeanlaisia laitteita ja mekanismeja, jotka on sijoitettu järkeviin paikkoihin. Kokonaisuuden pitää olla kuitenkin tietoturvallisesti suun- niteltu, ettei ulkopuolisia pääse järjestelmiin sisään”, Ojala toteaa.
Tällä hetkellä SSVP Finlandissa tutkitaan myös erilaisia älykoti- konseptiratkaisuja.
”Ajatuksena on se, että voisimme tuotteistaa asuinkerrostalokohteessa sähköistykseen liittyviä lisäpalveluita esimerkiksi valaistuksen, ilmastoin- nin ja turvallisuusratkaisujen ohjaukseen, mahdollisesti myös vedenoh- jaukseen. Pyrimme löytämään ratkaisuja, joita asukas voi hallita yhdellä käyttöliittymällä, kuten kännykän tai tabletin applikaatiolla. Emme ole sähköurakointiyritys, mutta testaamme muutamassa kohteessa parhail- laan erilaisia ratkaisuja asennuksesta lähtien, jotta saamme kokemusta laitteiden toiminnasta ja niiden soveltuvuudesta. Samalla mietimme
suunnittelua myös asennuksen kannalta”, Ojala kertoo.
Sähköautojen latauspaikkojen toteuttamisen esiselvitykset ja kar- toitukset taloyhtiöille kuuluvat niin ikään yrityksen toimenkuvaan.
”Olemme tutustuneet käytännön tasolla, kuinka taloyhtiöiden pää- töksenteko sähköautojen latauspaikkojen suhteen etenee ja mitä niiden suunnittelussa pitää ottaa huomioon. Esiselvitysten perusteel- la laskemme taloyhtiöille alustavan kustannusarvion hankintapäätök- sen tekoa varten. Esiselvitys toimii myös urakoinnin tarjouspyyntönä. Samalla tuomme taloyhtiöön tietoa siitä, miten latausratkaisuiden rakentaminen on järkevää investointien näkökulmasta ajoittaa. Vielä vuosi sitten kartoitusten tekemiseen ei ollut juurikaan kiinnostusta, mutta nyt toimeksiantoja on ollut tältäkin saralta huomattavasti enemmän”, täyssähköauton juuri itsekin hankkinut Ojala kertoo.
ETUNA YRITTÄJÄMÄINEN ASENNE
Ojalan mukaan Jyväskylän seudulla pienempiä saman kokoluo- kan sähkösuunnittelutoimistoja on SSVP Finlandin lisäksi kaksi ja toimeksiantoja on riittänyt ainakin toistaiseksi sekä isoille että pienemmille alan toimijoille.
”Korona on tänä keväänä pysäyttänyt vähän kaiken ja on vaikeaa en- nustaa, mihin suuntaan poikkeustilan jälkeinen aika rakentamista vie. Näkisin kuitenkin niin, että pienille ja ketterille suunnittelutoimistoille on kysyntää. Olen ymmärtänyt, että rakennuttajatkin toivovat meidän kal- taistemme toimistojen säilymistä. Tunnemme hyvin alueen urakoitsijat, lvi-suunnittelijat ja muut keskeiset toimijat, joten heidän kanssaan on helppo tehdä yhteistyötä. Etunamme on myös yrittäjämäinen asenne: tarpeen mukaan venytämme päiviä ja vastailemme sähköposteihin myös sunnuntaisin. Asiakkaan puolelta tämä tietenkin näkyy kiitokse- na meille tulevien uusien tilausten ja toimeksiantojen muodossa.”
Previdia
EN54 palovaroitin- ja paloilmoitinjärjestelmät turvallisempiin koteihin
MONIKRITEERI-ILMAISIMET • TURVAVALAISIMET • ÄÄNIOPASTEET • SAMMUTUS • SAVUNPOISTO • IP-KAMERAT • HÄLYTYSKESKUSYHTEYDET • PILVIPALVELUT, ETÄHALLINTA JA SÄHKÖISET HUOLTOKIRJAT
www.fsm.fi