Page 36 - Plaani 2-2020
P. 36

   SSVP Finland Oy:n vahvuutena automaatio- ja tietoturvaosaaminen
Vuosi sitten Sähkösuunnittelu Veli-Pekka Piispanen Oy:n nimi muuttui omistajanvaihdoksen myötä SSVP Finland Oy:ksi. Vetovastuuseen siirtyneet uudet yrittäjät Kari Ojala ja Sami Orasaari toivat mukanaan sähkösuunnittelukokemuksensa lisäksi erityisesti kiinteistöautomaation, kiinteistöjen tieto- ja kyberturvallisuussuunnittelun,
konsultoinnin ja urakoinnin valvonnan osaamista.
Teksti: Virpi Kumpulainen
Veli-Pekka Piispasen vuonna 1984 Saarijärvelle perustama ja muu- tama vuosi sitten Jyväskylään siirtynyt yritys on tehnyt sähköistyksiä lukuisiin julkishallinnon rakennuksiin, teollisuustiloihin ja asuinraken- nuksiin. Yli 35 vuotta yritystään menestyksekkäästi johtaneen Piis- pasen eläkeikä oli tulossa täyteen ja omistajanvaihdoksella haluttiin turvata yrityksen jatkuvuus ja olemassa olevat työpaikat. Välittäjänä yrityskaupassa toimi Suomen Yrityskaupat Oy.
”Tunnen paikallisen yhteyshenkilön ja olen hänelle joskus aikanaan sivulauseessa sanonut, että jos eteen tulee sopiva sähköalan yritys,
niin voisin olla kiinnostunut. Välittäjä muisti tämän vuosien takaisen maininnan ja siitä keskustelu lähti eteenpäin”, kertoo SSVP Finlan- din toimitusjohtaja ja tuore yrittäjä Kari Ojala.
Teknologiajohtamisen YAMK-koulutuksen suorittaneella sähköin- sinööri Kari Ojalalla on yli 20 vuoden työkokemus sähkö-, tieto- ja viestintätekniikan alan yrityksistä. Perinteisen sähkösuunnittelun lisäksi hän mainitsee erityisiksi osaamisalueikseen projektinhallin- taan, älykkään rakentamisen hanke- ja konseptisuunnitteluun sekä vaatimusmäärittelyihin liittyvät tehtävät.
36Plaani 2 2020 Teleratkaisut ja turvallisuus


























































































   34   35   36   37   38