Page 11 - Plaani 3 / 2023
P. 11
valoPlaani
(vas.) Vaajakosken voimalaitoksen erikoisvalaistus on valmis- tunut 2019. Valaisimet sijaitsevat kosken reunoilla, katolla ja huoltosillalla, joten huoltotoimet on aina tehtävät voimalaitok- sen kanssa yhteistyössä. Kuva: Jiri Halttunen
(alla) Uimahalli AaltoAlvarin pihassa testattiin uutta ohjaus- tekniikkaa, joka saa veden sävyt elämään puiden latvuksissa. Korjaustoimia on tehty säännöllisesti, syynä myös ilkivalta ja valaisinten vikaantuminen. Kuva: Touho Häkkinen
jestelmät, talvikunnossapito ja muut teokseen vaikuttavat rakenteet ja tekniikka. Taideprojektin alkuvaiheessa voi olla vaikea hahmottaa, mitä kaikkea teknisiä tietoja tarvitaan, mikäli alue on vasta raken- tumassa ja teoskin voi olla vasta luonnosvaiheessa tai taidekilpailu käynnistymässä. Tilaajien vastauksissa nousi esiin myös kaupunkien erilaisiin yleissuunnitelmiin ja linjauksiin nojaaminen. Usein julkisen taiteen tilaaja on kaupungin virkamies, jonka tehtävänä on noudat- taa kaupungin strategioita, alueellisia yleissuunnitelmia tai vaikkapa taideohjelmaa. Hankalana koettiin näiden isojen linjojen ja kokonai- suuksien hahmottaminen yksittäisen taidehankinnan kohdalla.
Useissa vastauksissa nousi esiin jonkinlainen kuilu teknisen ja taiteellisen asiantuntemuksen välillä. Selvästi harmiteltiin omaa asiantuntijuuden puutetta teknisten asioiden suhteen, eli taide- asiantuntijoiden ja konsulttien roolin tärkeys projekteissa korostui. Tilaajaosapuolien onkin oleellista ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse tietää, mutta on syytä olla valmis hankkimaan asiantuntemusta osaksi projektia. Näin myös jokaisesta hankkeesta oppii itsekin jotain uutta ja oma hankintaosaaminen kasvaa.
Taiteilijoiden vastauksissa puolestaan painottui esimerkiksi kustannustietous. Toivottiin tilaajilta ymmärrystä taideprojektin eri vaiheiden kustannuksista, ideointi- ja luonnosvaiheeseen tarvitta- vasta ajasta sekä ylläpidon kustannusten ymmärrystä. Ylläpitoon sitoutumista myös peräänkuulutettiin, mikä monen mielestä hoituisi tarkemmalla ja sitovammalla huolto-ohjeella sekä velvollisuuksien määrittelyllä sopimusvaiheessa.
Moni kaipasi myös sähköteknisten asennusten parempaa viimeis- telyä. Taiteilijoilla ei välttämättä ole näkemyksiä parhaista asennus- teknisistä ideoista, joten tilaajan ja urakoitsijan on hyvä olla apuna pohtimassa, kuinka tekniikka saadaan asianmukaisesti piilotettua ja viimeisteltyä. Lopputuloksen tulee kestää aikaa ja vaikeitakin olo-
tiä mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Teoksen ei välttämättä tarvitse olla ikuinen, vaan sen ylläpito voidaan taata esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi.”
Valotaiteeseen liittyy siis lähes aina vanhentuvaa ja ylläpidettävää tekniikkaa. Tämä on selvästi yksi suurimmista haasteista julkisen valotaiteen hankkimisessa ja teosten alkuperäisen idean säilyttämi- sessä. Opinnäytetyöni taustatutkimuksena haastattelin sekä tilaajia että taiteilijoita. Haastattelujen ja kyselylomakkeen avulla pyrin selvittämään, mitä taiteilijoiden mielestä tilaajan tulisi hahmottaa
ja mitä kaikkea ymmärtää – toisaalta mitä tilaaja kaipaa taiteilijan suunnasta tai yhteistyöltä tarkemmin.
Tilaajien vastauksissa korostuivat erityisesti juuri tekniset haasteet, kuten valotaiteen sijoitteluun liittyvä infra, erilaiset maanalaiset jär-
11Plaani 3 2023 Valaistus