Page 20 - Plaani 1/2022
P. 20
(alla) Lasiseinäisen rakennuksen kahvilasta avautuu ainutlaa- tuinen näkymä Töölönlahdelle.
Pikku-Finlandian teräsperustukset tehtiin kesäkuussa 2021, minkä jälkeen alkoi moduulien asennus. Rakennus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2022.
”Kun suuri osa rakennustöistä tehdään lämpimissä ja kontrol- loiduissa tehdastiloissa, ei rakennus joudu olemaan pitkään työ- maalla säiden armoilla”, Sjöman toteaa.
”Puuelementointi muuttaa koko rakentamisen prosessia, kun työmaavaihe jää lyhyeksi. Suomen ilmastossa pitäisikin rakentaa enemmän säältä suojassa. Esivalmistus ja rakennusaikainen suoja- us luovat rakentamiselle suotuisat olosuhteet”, Heikkinen sanoo.
PUURAKENTAMISEN SUOSIO KASVUSSA
Puurakentamisen edistämiseksi on käynnissä useita hankkeita. Ympä- ristöministeriön tavoitteena on, että puurakentamisen osuus kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta on 45 prosenttia vuonna 2025.
”Puurakentaminen tukee kaupunkien hiilineutraaliustavoitteita ja esi- merkiksi Helsingissä rakennetaan nyt paljon puukouluja. Aiemmin suo- malaisen puurakentamisen pullonkaulana oli rakennusosatoimittajien vähyys, mutta nyt alalla on paljon uusia toimijoita. Puurakentaminen on rakennusteollisuudelle uusiutumisen paikka”, Heikkinen sanoo.
Arkkitehti Jaakko Torviselle puu ei ole pelkästään materiaali. Hän
näkee Pikku-Finlandian mäntypilarit luonnon kasvattamina kokonai- suuksina, jotka tuovat rakennukseen eloa:
”Toivon, että puurakentamisessa ei ole kyse vain rakentamisen ”vi- herpesusta”, vaan että puun hyviä ominaisuuksia oikeasti hyödynne- tään. Tärkeintä on rakennusten pitkäaikainen käyttö, mikä tarkoittaa esimerkiksi purettavia, siirrettäviä ja muunneltavia puurakennuksia.”
Finlandia-talon väistötila Pikku-Finlandia
Tilaaja | Helsingin kaupunki
Pääurakoitsija | FM-Haus Oy
Arkkitehtisuunnittelu | arkkitehtiopiskelijat Jaakko Torvinen, Elli Hirvonen, Havu Järvelä, yhteistyössä professori Pekka Heikkinen ja Arkkitehdit NRT Oy
Sähkö-, tele-, turva-, esitystekniikka- ja AV-suun- nittelu | Granlund Oy
20Plaani 1 2022 Rakennuttaminen