Page 18 - Plaani 1/2022
P. 18
duulien rajalla ja keskus- ja jakamoalueet on suhteutettu moduulija- koihin”, Volama kertoo.
Rakennuksen tulevaan koulukäyttöön varauduttiin muun muassa hätäsulkujärjestelmällä, jolla tilojen ovet voidaan sulkea hätäpainik- keista uhkaavan tilanteen sattuessa.
TR-URAKKA VAATI TARKKAA AIKATAULUTUSTA
Pikku-Finlandian urakkamuotona on teknisten ratkaisujen urakka (TR), jossa moduuli- ja elementtitoimittaja FM-Haus vastasi toteu- tussuunnittelusta ja rakentamisesta.
”Meille TR-urakkamallilla toteutettu hanke oli mielenkiintoinen. Sähkösuunnittelua ohjasi valmis vaatimusmäärittely, jonka mukaan etenimme toteutussuunnittelussa. Aikataulu oli kireä, kun suunnit- telua tehtiin lohkoittain sitä mukaa kun moduulit menivät tehtaalla tuotantoon”, Volama jatkaa.
Sähkösuunnitelmat sovitettiin puumoduulien suunnittelun ja tehdastuotannon aikatauluun. Esimerkiksi väliseinien putkitukset, johdotukset ja rasioinnit tehtiin pääasiassa tehtaalla.
”Moduulituotannossa keskeistä on työjärjestys. Kaikki pyritään tekemään mahdollisimman valmiiksi tehtaalla, jotta työmaavaihe saadaan minimoitua. Tämä vaatii jo alkumetreiltä hyvää tiedon- vaihtoa talotekniikkasuunnittelijoiden kanssa”, FM-Hausin tekninen päällikkö Toni Sjöman kertoo.
18Plaani 1 2022 Rakennuttaminen