Page 16 - Plaani 1/2022
P. 16

 Männyt kaadettiin loviisalaisesta metsästä, jonne Torvinen jalkautui muiden arkkitehtien ja paikallisen metsurin kanssa.
”Rämmimme umpihangessa ja merkitsimme 150 puuta. Pelkona oli oksien vaurioituminen kaadettaessa, mutta testikaadot osoittivat sen turhaksi. Männyt katkaistiin metsässä raakamittaan ja kuljetet- tiin käsittelyyn, jossa kaarna ja nilakerros poistettiin painepesurilla”, Torvinen kertoo.
Rakennuksessa on 95 mäntypilaria, joista suurin osa asennettiin tilaelementteihin puumoduulitehtaalla.
”Pohjasta ja latvasta rakennukseen liittyvät männyt eivät poikkea muista rakennustuotteista. Olin itsekin yllättynyt, että ei-hyllystä tuotu orgaaninen ja oman muotoinen tuote ei vaikeuttanut rakenta- mista mitenkään”, Torvinen jatkaa.
Mänty on puuna suomalaisuuden symboli. Sen käyttöä puolsi myös se, ettei männylle tarvitse hakea erikseen tyyppihyväksyntää, vaan se on eurokoodin mukaan rakenteellisesti sellaisenaan käytettävis-
sä normaalin rakennesahatavaran tapaan.
AV-TEKNIIKKA RAKENTUU TILANTEEN MUKAAN
Sähkö- ja telesuunnitteluun toivat erityispiirteitä sekä rakennuksen myöhempi käyttötarkoituksen muutos että tilojen käyttö Finlandia- talon erilaisiin tapahtuma-, näyttely- ja konferenssitilaisuuksiin. Vahvimmin tämä näkyy AV-tekniikassa, joka taipuu esityssuuntien muutosten ohella salien yhdistämisiin.
”AV-järjestelmä kattaa esitysvalaistus-, äänentoisto- ja mikrofoni- sekä kuvajärjestelmät. Se mahdollistaa myös kuvavirran lähettämi- sen kattavasti esitystiloista ulos”, sanoo Granlundin sähkösuunnit- telija Juhani Mikkonen.
AV-tekniikan on oltava helposti käsin saatavilla, sillä tapahtumat voivat vaihtua päivittäin. Sisäkaton ruudukkomalliset ripustusputket mahdollistavat esityssuuntien vaihtamisen.
”Rakennukseen on toteutettu kattava esitys- ja AV-tekniikan pe- rusvarustus sekä lattiaan ja kattoon kattavat johtotiet. Tämä antaa
16Plaani 1 2022 Rakennuttaminen























































































   14   15   16   17   18