Page 37 - Plaani 1/2022
P. 37

suunnitteluPlaani
   tässä tapauksessa ne on pidettävä mahdollisimman lyhyinä ja pyrittävä ajoittamaan katkot toimistoajan ulkopuolelle tai öiseen aikaan, mikäli kiinteistössä on esim. ravintoloita, kauppoja tai muita myöhään auki olevia yrityksiä.
Kiinteistönomistajan on hyvä alkaa valmistautua peruskorjaukseen jo muutamia vuosia aiemmin huomioimalla saneeraus pitkän tähtäi- men suunnitelmassa eli PTS:ssä, varaamalla talousarviossa rahat peruskorjaukselle sekä kartoittamalla peruskorjauksen mahdolli- sesti tarvitsemia lisätiloja. Mikäli on tiedossa, että esimerkiksi jokin nyt vuokrattuna oleva tila olisi sopiva uudeksi sähkötilaksi, on tämä syytä ottaa huomioon, jotta tilan vuokrasopimuksen saa purettua riittävän ajoissa. Muuntamo ja pääkeskus ovat pääsääntöisesti mahdollista uusia myös nykyisille paikoilleen, mutta tilanteesta riip- puen saneerausta voi helpottaa, mikäli laitteistoille voidaan osoittaa uudet tilat. Tällöin on mahdollista rakentaa uudet laitteistot valmiiksi tai lähes valmiiksi ennen vanhojen laitteistojen purkamista. Tällai- sella menettelyllä voidaan myös minimoida sähkökatkot. Uudet
ja vanhat laitteistot voidaan kytkeä väliaikaisjärjestelyin toisiinsa, jonka jälkeen vanhasta laitteistosta voidaan ryhmä kerrallaan siirtää kuormitukset uuteen laitteistoon. Kun vanha laitteisto on tyhjä, voidaan se purkaa pois.
Opinnäytetyö käsitteli keskijänniteliittymällä varustetun kiinteistön pääjakelujärjestelmän saneerausta kiinteistön normaalin käytön aikana. Työn tavoite oli käydä asiaa läpi käytännön toteutuksen näkökulmaa painottaen. Alustuksena kerrattiin kj-liittyjän pääja- kelujärjestelmän rakenne sekä käytiin läpi myös kustannusvertailu pienjänniteliittymään verrattuna. Tämän jälkeen käytiin läpi kolmeen tapausesittelyyn perustuen, mitä asioita on otettava huomioon tämänkaltaisissa hankkeissa. Opinnäytetyö hyödyttää toivottavasti varsinkin tahoja, jotka pääsevät ensimmäistä kertaa vastaavan- laista hanketta toteuttamaan, sillä vaikka aiheesta on olemassa kirjallisuutta, ovat ne pääasiassa teoreettiseen sähkötekniikkaan painottuvia, tällaisen ”how it is done” -raportin sijaan.
Työ on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/ URN:NBN:fi:amk-202005026811.
Teemu Seppänen, Insinööri YAMK
 37Plaani 1 2022 Rakennuttaminen



























































































   35   36   37   38   39