Page 48 - Plaani 1/2022
P. 48

Tuulivoimaa puskuriakkuun
Ennen valtakunnallista sähköverkkoa sähköistämättömillä alueilla radiot saivat sähkönsä anodijän- niteparistosta ja hehkuakusta. Anodijännitepariston jännite oli sadan voltin seuduilla ja hehkuakun kaksi tai neljä volttia radion putkista riippuen. Hehkuakut edellyttivät latausmahdollisuutta.
Teksti: Heikki Marttila
  Eri puolella Suomea olevat yritykset tarjosivat akkujen latausmah- dollisuutta. Esimerkiksi Vaasassa oli vuoden 1939 alkupuolella yli 20 latauspalveluja tarjoavaa radio-, sähkö-, auto- ja kauppa-alan lii- kettä. Siellä lataukset ilmeisimmin hoidettiin sähköverkon sähköllä.
Oy Airam Ab:n anodiparistojen lajit ja hinnat vuonna 1944.
Sähköistämättömillä alueilla sähköä akkuihin saatiin vesivoiman tai polttomoottorin pyörittämällä generaattorilla tai käytettiin tuulige- neraattoria. Polttomoottori oli kuitenkin hiukan ongelmallinen, sillä jo 1930-luvun lopulla polttoaineen saanti oli vaikeaa. Puukaasutin, eli häkäpönttö, ei toiminut pienissä moottoreissa. Tuulivoima oli yksi ratkaisu sähkön tuottamiseen. Yleisradio järjesti hehkuakkujen latausasemia varmistaakseen kuuntelumahdollisuudet sekä samalla myös kuuntelulupamaksutuotot. Yleisradion paja valmisti lataus- tauluja latausasemille ja tuki teknisesti latausaseman hoitajaa. Nämä Yleisradion tukemat latausasemat olivat käytössä vuodesta 1939 alkaen, viimeiset toimivat 1940-luvun loppupuolelle. Lataus- asemia oli käytössä noin 20, joista kuudessa oli työssä tuulivoima.
Arma-tuulilataajan ohjeen mukaan lataajan potkurin tulee olla mahdollisimman vapaassa ilmavirrassa, jossa ei ole rakennuk- sen tai puiden aiheuttamia pyörteitä. Kuva on Arma-tuulilataa- jan asennus- ja käyttöohjeesta.
Tuulivoiman tuotto ei ollut tasaista silloin ennen, sama ongelma on nykyisin. Ratkaisuna oli tuulisien hetkien ylijäämäsähkön ”säilöntä” latausjärjestelmään kuuluviin puskuriakkuihin. Samaa puskuriakku- ajatusta käytettiin polttomoottorikäytössä, jossa ylijäämäsähköllä ladattiin puskuriakkuja. Tuulivoimaa käytettiin myös valaistukseen, tyyninä hetkinä sähköä otettiin puskuriakuista.
Yleisradio pyysi tarjousta toukokuun 23. päivänä 1939 Akkumulaat- toriteollisuus Oy:ltä puskuriparistoista (-akuista). Tarve oli yhdek- sästä kuuden voltin ja 100–150 ampeeritunnin autonakusta. Näitä oli tarkoitus käyttää polttomoottorilataajien yhteydessä. Tuulilataaji- en yhteyteen soveltuivat samantyyliset akut.
Tuulilataaja yleensä toimi automaattisesti, eli syötti puskuriakkuihin ja kulutukseen sähköä tuulen ollessa riittävä. Tuulen heiketessä
    48Plaani 1 2022 Rakennuttaminen
























































































   46   47   48   49   50