Page 41 - Plaani_1_2023
P. 41
Lahden kaupungintalon perusparannus lisää merkittävästi tilojen käytettävyyttä ja energiatehokkuutta
Rakennushistoriallisesti arvokkaan kohteen vanhentunut talotekniikka puretaan kaapelointeja myöten pois ja korvataan nykyaikaisilla järjestelmillä. Uudistusten myötä tilat palvelevat entistä monipuolisemmin kaupungin henkilöstöä, valtuutettuja ja asukkaita.
Teksti: Marko Taavila
Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema Lahden kaupungintalo on valmistunut vuonna 1912 ja lukeutuu valtakunnallisesti merkit- täviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Jykevät tiiliseinät korkeine kellotorneineen ja etupihan puistoalueineen luovat linnamaisen vaikutelman. Tyylisuunnaltaan rakennus edustaa myöhäisjugendia.
Mittavan perusparannuksen yhteydessä muutetaan tilojen käyttö- tarkoituksia ja päivitetään ikääntynyt talotekniikka nykyvaatimusten mukaiseksi.
”Edellisestä laajasta remontista on kulunut jo lähes 40 vuotta. Jär- jestelmien täydellinen uusiminen edellyttää rakenteellisia muutok- sia, joissa on kuitenkin huomioitava kohteen erityispiirteet”, kertoo Lahden Tilakeskuksen projektipäällikkö Sari Honkanen.
Arvokohteen saneerauksessa tehdäänkin tiivistä yhteistyötä mu- seoviranomaisten kanssa. Lähtökohtana on kunnioittaa alkuperäis- tä arkkitehtuuria ja vaalia rakennuksen vaiherikasta historiaa. Sisä-
tiloissa tämä näkyy suojattuina pintoina, joiden kohdalla vältetään läpivientien porauksia sekä kotelointien avauksia.
Muutostyöt mahdollistavat kaupungin toimintojen keskittämisen entistä laajemmin rakennukseen ja siellä työskentelevän henki- löstömäärän kaksinkertaistamisen. Lisätavoitteena on elävöittää kiinteistön ja sen ympäristön julkista kaupunkitilaa.
Alkujaan avoin sisäpiha katetaan monitoimiseksi työtilaksi sekä juhlien ja yleisötilaisuuksien areenaksi, joka varustetaan tapahtumakohtai- sesti muunneltavalla valaistus- ja esitystekniikalla. Katteen keskiosa on kuparia, mutta sen laitoja kiertää luonnonvaloa läpäisevä lasitus. Rakenne pysyy lumesta vapaana lohkoittain kiertävällä ja olosuhteiden mukaan säätyvällä lämmityksellä. Toiminto perustuu sekä tunnistaviin antureihin että sääennusteet huomioivaan kiinteistöautomaatioon. Tuplalasien alapinnoilla on vesihöyryn tiivistymisen estävä lämmitys.
Johdotuksissa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan olemassa olevia reitityksiä. Niiden käytettävyys vaihtelee, sillä monin paikoin
projektiPlaani
(viereinen sivu) Saneerauksen lähtökohtana on kunnioittaa alkuperäistä arkkitehtuuria ja vaalia rakennuksen vaihe- rikasta historiaa. Kuva: Petri Koivisto / Lahden kaupunki
(vas.) Lahden Tilakeskuksen Sari Honkanen toimii allians- sissa projektipäällikkönä ja tilaajaosapuolen edustajana. Hankkeen kustannusarvio on noin 22,2 miljoonaa euroa.
(oik.) Granlund Oy:n projekti- päällikkö Matti Alakylmänen on erikoistunut saneeraus- kohteiden sähkösuunnitte- luun.
41Plaani 1 2023 Rakennuttaminen