Page 42 - Plaani_1_2023
P. 42

 uutta kaapelointia asennetaan enemmän kuin vanhaa puretaan. Valtuustosalista avattiin lattia kokonaisuudessaan ja sen alta pois- tettiin nykyisille yhteyksille auttamatta ahtaaksi käyneet putkitukset. Valtuutettujen penkkirivit pöytineen irrotettiin kunnostettaviksi. Ne varustetaan tietoliikenteen ja sähkön pistorasioilla ennen palautta- mista takaisin paikoilleen.
Katettavalle sisäpihalle kaapeloinnit vedetään kellarikerroksen pääkeskukselta käytöstä poistetun ja osittain puretun savupiipun kautta. Rakenteen ulkopintaan tulee taideteos, jonka tekijän valin- nasta järjestetään kilpailu.
VALAISTUS MERKITTÄVÄSSÄ ROOLISSA
Saarisen suunnittelemat alkuperäiset valaisimet on siirretty turvaan remontin alta. Niiden käsittelyssä noudatetaan yksityiskohtaista työohjetta, josta selviävät muun muassa oikeat irrotus- ja merkin- tätavat. Hollolalainen pohjoismaiseen designiin erikoistunut Fasetti Oy kunnostaa valaisimet. Yrityksen asiantuntijat ja Granlund Oy:n valaistussuunnittelu ovat tehneet tiivistä yhteistyötä toimenpiteiden ja valon autenttisen laadun määrittelyssä.
”Käsityönä aikoinaan valmistetut valaisimet palautetaan paikoil- leen vasta viimeistelyvaiheessa. Varastoon jää kuitenkin muutamia kappaleita rikkoutumisten varalta”, kertoo sähkösuunnittelusta vastaavan Granlund Oy:n projektipäällikkö Matti Alakylmänen.
Vanhojen valaisimien lamput päivitetään ledeiksi ja tarvittaessa vaihdetaan niille sopivat pitimet. Täysin uusia valaisimia asenne- taan yhteensä noin 550 kappaletta. Sisätilojen toimistot muut- tuvat monitilaisiksi ja ne valaistaan asiointi- sekä työaikoihin mukautuvilla led-jonoilla entisten loisteputkien sijasta. Raken- nuksen ulkoseinien komeutta korostetaan katupylväiden päiden valonheittimillä. Lisäksi niitä asennetaan vesikatolle korkean tornin juurelle.
Valaistusta ohjataan Helvarin ja Casambin älykkäiden DALI- pohjaisten ratkaisujen useilla versioilla. Moninaisuus on tarpeen lähes 20 000 m3:n rakennuksessa, jonka tilat tulevat jakaantumaan erilaisiin tarkoituksiin.
Kiinteistön entiseen käyttöasteeseen nähden vanhentuneet sähkö- järjestelmät ovat kuluttaneet paljon energiaa. Täydellisten päivitys- ten myötä nelikerroksisen rakennuksen energialuokitus paranee G:stä vähintään C:ksi tai jopa B:ksi.
ALLIANSSI HANKEMALLINA
Projekti etenee eri osapuolten muodostamana kolmikantaisena allianssina. Kokoonpanossa Lahden Tilakeskus on tilaajana ja SRV vastaa pääurakoitsijana toteutuksesta. Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy, Granlund Oy ja Ideastructura Oy edustavat yhdessä suunnittelua.
 42Plaani 1 2023 Rakennuttaminen
























































































   40   41   42   43   44