Page 14 - Plaani 2 - 2021
P. 14

  liset puutteet, kuten esimerkiksi kaiuttimien jääminen pois tai asen- taminen vääriin paikkoihin, eivät välttämättä tule ilman mittauksia ilmi missään vaiheessa", Mattila sanoo.
TARKASTAJA TARKASTAA – VIRANOMAINEN MÄÄRÄÄ
Petri Puttonen kertoo, että kiinteistön haltija sopii määräaikais- tarkastuksista suoraan akreditoidun tarkastuslaitoksen kanssa. Suomessa Alarm Control Oy:n ohella toimii kaksi muuta tarkastus- laitosta, Kiwa Inspecta ja Dekra.
"Tarkastuslaitos toteaa ja kirjaa havaitut puutteet, mutta määräys- ten antaminen kuuluu viranomaisille. Yleensä puutteet on korjattava noin neljän viikon toimitusajalla.”
Tarkastuksilla tulee toki esiin positiivisiakin asioita: huolto on doku- mentoitu, tarkastuspöytäkirja tallella eikä äänentoistokeskuksessa ole vikoja päällä.
Äänievakuointi on suurissa kohteissa kuten kouluissa ja kauppakes- kuksissa hyvin yleisesti integroitu yhteen paloilmoittimien kanssa.
"Mukana voi olla myös kamerajärjestelmä. Tällöin kamerat kään- tyvät tallentamaan kohtaa, josta hälytys tulee. Suomessa tämä ei kuitenkaan ole kovin yleistä", Puttonen sanoo.
LASISET TILAT VAIKEITA SUUNNITELLA
Studiotecin Mattila kertoo, että normaaleissa työtiloissa ja käytävil- lä ST21-vaatimusten mukainen puheen ymmärrettävyyden indeksi täyttyy melko helposti.
Kauppakeskusten kovasta betonista rakennettu-
jen parkkihallien EN- turvakuulutusstandardin vaatimukset täyttävän kaiutinjärjestelmän suunnittelu voi olla joskus haasteellista.
  14Plaani 2 2021 Teleratkaisut ja turvallisuus
"EN-turvakuu- lutusstandardit eivät suoraan määrittele, kenelle äänen ymmärrettävyy- den ja signaalin häiriöttömyyden mittaaminen kuuluu", Hannu Mattila sanoo.
iStockphoto





















































































   12   13   14   15   16