Page 34 - Plaani 2 - 2021
P. 34
Sprinklereille kaivataan vaihtoehtoa sähkötilojen palosuojaukseen
Sähkötilojen ja -keskusten suojaaminen sprinklereillä vaikuttaa tänä päivänä ylimitoitetulta suojaustavalta. Selvästi parempaa ja edullisempaa vaihtoehtoa ei kuitenkaan
ole näköpiirissä – vaihtoehtoisilla tekniikoilla on omat puutteensa.
Teksti: Matti Valli
Rambollin sähköasiantuntija Jari Liponen kertoo, että palokuormat ovat vähentyneet, koska rakennuksiin asennettavat kaapelit ovat nykyään suurelta osin itsesammuvia ja palamattomia. Sähkökes- kukset ja laitteetkin sijaitsevat umpinaisten metallikoteloiden sisällä.
"Oikosulku tai komponentin vikaantuminen sähkötiloissa, joissa sijaitsee muuntamo, kojeisto ja pääkeskus, ei aiheuta suurtakaan paloriskiä vähäisen palokuorman takia."
SAVU PÖLLÄHTÄÄ
Näissä tiloissa vika ilmenee yleensä ns. teknisen savun pöllähtämisenä tai korkeintaan pienenä tai isompana lieskana – esimerkistä käyvät 20kV kojeiston vikatilanteessa painepurkausaukoista tulevat lieskat.
"Isompaa paloa ei synny mutta sprinkleri voi laueta. Sähkötiloissa vesi saa helposti paljon pahaa aikaan."
Jari Liposen mukaan varsinainen ongelma on, että sähkötiloihin kertyy ajan kuluessa palokuormaa. Se voi syttyä ja aiheuttaa tuli- palon. Silloinkaan tilassa olevat kaapelit ja sähkölaitteet eivät syty palamaan.
"Mikäli palokunta tulee paikalle, niin palomiehet voivat olla vaaras- sa, jos sammutustilanteessa joku astuu vesilätäkköön, jossa on sähkövaraus", Liponen pohtii.
Muuntajatiloissa ja etenkin öljymuuntajissa tilanne voi toki olla erilainen. Niissä lämpökuormat voivat sytyttää öljyn palamaan.
"Siltikin sprinkleri voi olla turha, koska palavan öljyn sammuttami- nen vedellä ei helposti onnistu."
Yksi vaihtoehto sähkötiloihin on vesisumu. Senkin käyttö sähköti- loissa on ongelmallista, koska se helposti tiivistyy vedeksi ja alkaa valua alas.
ÖLJYMUUNTAJATILOIHIN VAAHTOSAMMUTUS?
Vaahtosammutusjärjestelmä voisi soveltua käyttöön esimerkiksi öljymuuntajatiloissa. Mikäli muuntajaöljy syttyy palamaan, niin ratkaisulla saavutettaisiin perinteistä sprinkleriä parempi sammu- tusteho. Paloalueetkin voitaisiin rajata muuntajakohtaisiksi.
"Kuivamuuntajissa sprinkleri on kyllä tarpeeksi tehokas, koska palo- kuorma on pieni. Toki niissäkin vaahto voisi olla pienempi paha kuin sprinkleri, joka lauetessaan kastelee koko tilan", Jari Liponen sanoo.
JAUHESAMMUTIN SOTKEE TILAT
Sähköpalojen sammuttaminen jauhesammuttimilla ei myöskään ole paras vaihtoehto. Sammutusjauheen koostumus on niin hienoa, että se osaltaan tuhoaa käytännössä sähkökeskuksessa olevat releet ja kontaktorit.
Sammutusjauhe tunkeutuu releiden ja kontaktorien sähköisille kon- taktipinnoille ja toimii jopa eristeenä pienemmillä jännitteillä.
"Olemme usein joutuneet vaihtamaan kaikki sähkökeskuksen releet ja kontaktorit, kun on käytetty väärää sammutinta. Ainoa suositel- tava käsisammutin sähkötiloihin on hiilidioksidisammutin", Liponen kertaa kokemuksiaan.
KAASUSAMMUTUS SYRJÄYTTÄÄ HAPEN
Kaasusammutusjärjestelmät perustuvat happea syrjäyttävään inerttikaasuun, tavallisesti typpeen. Järjestelmä laukeaa, kun siihen kytketyt herkät ilmaisimet aistivat lämmön nousun tai savun. Tyypil- lisiä käyttökohteita ovat olleetkin sähkötilat ja käyttökeskukset sekä serverihuoneet ja tietojenkäsittelytila.
"Isoissa tiloissa, kuten datakeskuksissa, kaasua hapen syrjäyttä- miseen tarvitaan aivan järjettömät määrät. Tilassa työskentelevien ihmisten kannalta laukeamistilanne voi muodostua vaaralliseksi, elleivät he ehdi ajoissa ulos", Liponen toteaa.
VAJAAHAPPIJÄRJESTELMÄ SULJETTUUN TILAAN
Vajaahappijärjestelmä on uusin palonestotekniikka. Se perustuu suojeltavaan tilaan generaattorin avulla jatkuvasti tuotettavaan typ- peen, joka pitää palamisessa tarvittavan hapen määrän vähäisenä ja tulipalon syttyminen on mahdotonta.
"Vajaahappisysteemi edellyttää kuitenkin hyvin suljettua tilaa, jonka toteuttaminen perinteiseen tapaan rakennetussa kiinteistössä on varsin hankalaa", Liponen toteaa.
Suomessa ensimmäiset asennukset tehtiin 2010-luvun lopussa. Sitä koskevat vaatimukset on kirjattu standardiin SFS-EN 16750:2.
(yllä. oik.) Sähkö- ja muuntajatilojen palokuormat ovat vähen- tyneet, joten tilojen sprinklaus on liian raskas suojauskeino. Vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi kaasusammutuslaitteistot ja vesisumutoteutukset.
34Plaani 2 2021 Teleratkaisut ja turvallisuus