Page 40 - Plaani 1 - 2024
P. 40
Kahdet sähkömessut vuonna 2026
Messumarkkinat ovat palautuneet pandemiasta ja sen jälkeisestä lamastaan.
Teksti: Matti Valli
Messukuvat: Anne Kalliola / Jyväskylän Messut Oy
Koronan takia tapahtumamarkkinat menivät pariksi vuodeksi nol- latilaan ja face-to-face -kohtaamisia alettiin korvata erilaisilla we- binaareilla. Yritykset saattoivat järjestää myös omia pienimuotoisia tapahtumiaan. Elpymistä kuvaa se, että kahden vuoden kuluttua, vuonna 2026, Suomessa järjestetään kahdet sähkömessut.
Jyväskylän perinteiset Sähkö- Valo- Tele- ja AV -messut toteute- taan 4.-6. helmikuuta ja Helsingissä toteutetaan aivan uusi tapahtu- ma Sähkö – Electricity 15.–17. huhtikuuta.
Plaani-lehti kysyi sekä Jyväskylästä että Helsingistä, mahtuuko Suomeen kahdet saman alan messut samalle kaudelle ja millaista mahdollinen tarjonta vuonna 2026 tulee olemaan.
Jyväskylässä sähkömessuja on järjestetty 42 vuoden ajan, alkuvai- heessa ne keskittyivät teollisuuden sähköistysratkaisuihin.
Jyväskylän Messut Oy:n toimitusjohtaja Juha Rahko ja myyntijoh- taja Hannu Mennala kertovat, että pitkän historiansa aikana joka toinen vuosi järjestettävät sähkömessut ovat selvästi muodostu- neet alan vuosittaiseksi päätapahtumaksi.
”Kilpailua on aina ollut ja kaikella todennäköisyydellä Jyväskylä säilyttää asemansa sähköalan suurimpana tapahtumajärjestäjänä jatkossakin”, Rahko ja Mennala toteavat.
Toki miehet hieman ihmettelevät, mikä ajatus on takana kun samalla kaudella järjestetään kahdella paikkakunnalla saman alan messut. Se ei ole alalla kovinkaan tavanomasta toimintaa.
(vas.) ”Jyväskylän Sähkömessut on ollut jo vuosikymmeniä alan tärkein messutapahtuma. Koko ala esittäytyy täällä”, Juha Rahko sanoo.
(oik.) ”Latausinfran kehittyminen ja yhteiskunnan sähköisty- minen vaikuttaa moneen asiaan suunnittelusta alkaen. Näillä teemoilla jatkamme todennäköisesti vuoden 2026 messuilla- kin”, Hannu Mennala toteaa.
(yllä) Tunnelmia Jyväskylän vuoden 2022 sähkömessuilta.
He uskovat, että Jyväskylän valtakunnalliset sähkömessut, jonne on helppo tulla joka puolelta Suomea, on tässä markkinassa paras vaihtoehto, ja että kävijät lopulta ratkaisevat sen, ovatko messut onnistuneet vai ei. Joka saa asiakkaita paikan päälle on pelin voittaja. Näytteilleasettajia vuoden 2024 messuilla Jyväskylässä on noin 250.
SÄHKÖAUTOJA, LATAUSINFRAA
Rahko ja Mennala kertovat, että tapahtumaa kehitetään eteenpäin joka vuosi. Vuoden 2024 messuilla esillä ovat vahvasti sekä au- rinkosähköjärjestelmät että sähköautojen latausinfra. Näytteillä on myös koko hallillinen latausinfra-ratkaisuja sekä yhdeksän kuuminta sähköautouutuutta.
”Samoja teemoja jatketaan vuoden 2026 messuilla. Myös valaistus tu-
40Plaani 1 2024 Rakennuttaminen