Page 39 - Plaani 4 / 2022
P. 39
Uusia ST-kortteja ja ohjeistoja säh- kösuunnitteluun
Sähkötietokortistossa on nyt valmistunut laa- ja, suunnittelun kannalta keskeisimpien asia- kirjamallien uudistus. Kaikkiaan uudistettuja tai kokonaan uusia ST-kortteja on synnytetty yli 110 kpl. Uudistuksen päätarkoituksena on ollut aineistojen ajanmukaistaminen sekä systematisointi digitaalista tiedonhallintaa palvelevaksi. Myös jakoa kaupallisiin ja tek- nisiin asiakirjoihin on terävöitetty aiempaan materiaaliin nähden. Kaikki tuotetut aineistot soveltuvat edelleen myös perinteisiin doku- mentointitapoihin sellaisenaan.
Teksti: Kari Sirén
Aineistot on julkaistu sellaisessa muodossa, että niitä voidaan suoraan käyttää suunnittelussa ns. tekstipohjina kopioimalla pohja ST-kortistosta ja tuottamalla siitä tarvittava projektiasiakirja tavanomaiseen tapaan. Kaikkiin aineistoihin sisältyy myös kattava asiakirjan käyttöohje sekä erillisinä kortteina hankesuunnitteluohje ST70.25 ja selostusten laatimisohje ST70.30.
SÄHKÖNIMIKKEISTÖ
Sähkönimikkeistö on päivitetty uudeksi versioksi ”S2022 Sähköni- mikkeistö” korttinumeroltaan ST70.12. Vähäiselle käytölle jääneitä järjestelmänimikkeitä on poistettu nimikkeistöstä ja uusia otettu mukaan. Muutamien nimikkeiden sisältömääritystä on tarkennettu, jotta järjestelmien keskinäiset rajaukset on saatu selkeiksi. Sähkö- nimikkeistö on säilynyt yhteensopivana aiemman version kanssa, eli minkään aiemman nimikkeen sisältö ei ole muuttunut eikä pois- tunutta nimikettä ole korvattu uudella eri sisältöisellä nimikkeellä.
Sähkönimikkeistön järjestelmäkuvauksia on syvennetty ja systematisoitu, ja ne ovat nyt yhteneviä järjestelmäselostusten alkuosien kanssa.
Sähkönimikkeistöstä on poistettu järjestelmän osien numerointia koskeva ohjeistus. Sähkönimikkeistö on järjestelmätasoinen ja sitä alemmat numerointi- ja nimiketasot ovat vapaavalintaisia ja kiin- teistökohtaisia. Aiempaa ohjetta järjestelmän osien numeroimiseksi voi edelleen käyttää, mutta se ei täytä digitaalisen tiedonhallinnan systemaattisuusvaatimusta.
KAUPALLISET ASIAKIRJAPOHJAT
Kaupallisina asiakirjoina on julkaistu kolme asiakirjapohjaa:
• Sähkö- ja tietotekniset järjestelmät, Hankinta- ja ylläpitoraja- ukset ST70.19
• Sähkö- ja tietotekniset järjestelmät, Hankinta- ja urakkarajat ST70.20
• Sähkö- ja tietoteknisten järjestelmien hankintaohjelma ST70.18
Hankinta- ja ylläpitorajaukset määritetään hankesuunnitteluvai- heessa ja ne sisältävät kiinteistön omistajan ja kiinteistön käyttäjän välisen vastuurajauksen järjestelmien hankinnan ja ylläpidon osalta. Taulukko sopii tilavuokrasopimuksen liiteasiakirjaksi.
Järjestelmien toteutuksen keskeisin asiakirja on Hankinta- ja urakka- rajat niminen taulukkopohja, johon on määritetty kaikkien sähköjärjes- telmien urakka- ja hankintarajaukset urakoiden sekä myös kiinteistön omistajan ja käyttäjien omien hankintaosuuksien ostamista varten.
Sähköjärjestelmien hankintaohjelma on lähinnä kaupallisia asioita sisältävä asiakirjapohja, jota voidaan käyttää sellaisenaan ja useim- miten urakkaohjelman liitteeksi määritettynä tai siten, että siinä ole- vat kulloinkin tarpeelliset asiat siirretään kohteen urakkaohjelmaan.
Molemmissa taulukkomuotoisissa asiakirjapohjissa on valmiina ns. tavanomainen kiinteistöliiketoiminnassa käytetty rajaustapa täy- tettynä valmiiksi. Projektikohtainen asiakirja tuotetaan määrityksiä tarpeen mukaan korjaamalla.
TEKNISET ASIAKIRJAPOHJAT
Teknisten aineistojen perustan muodostavat järjestelmäkohtaiset selostuspohjat, jotka on laadittu tuotantolaitteiden sähköistystä lukuun ottamatta kaikista sähkönimikkeistön mukaisista järjestelmis- tä. Selostuspohjat uudessa muodossaan palvelevat koko kiinteistön elinkaarta ja ne voidaan tuottaa vaiheittain. Selostuspohjien alaotsi- kointi sopii suoraan hakemistoksi kokonaan digitaalista tiedonhal- lintaa palvelemaan. Tietoja on nyt mahdollisuus etsiä järjestelmittäin kuten ennenkin ja lisäksi tiedon käyttötarkoituksen (alaotsikko) mu- kaan. Voidaan siis löytää kaikki ”Antennijärjestelmän” tiedot tai kaikki ”Ylläpitotiedot” tai sitten ”Antennijärjestelmän ylläpitotiedot”.
Teknisiin asiakirjapohjiin sisältyy myös ns. ”Yleiset toteutusvaati- mukset ja ohjeet”, jossa on esitetty kaikkia järjestelmiä koskevat yleiset tekniset ohjeet sekä sähkökeskuksia, valaisimia, laitteita ja laitteistoja sekä automaatiolaitteita koskevat toimitusohjeet ja vaatimukset.
Teknisiin asiakirjapohjiin on sisällytetty tavanomaisia kiinteistöissä tarvittavia määrityksiä valmiiksi ja käyttötilanteessa asiakirjapohja korjataan ja täydennetään projektia vastaavaksi.
YHTEENVETO
Nyt laaditut asiakirjapohjat muodostavat kattavan perusaineiston järjestelmien suunnittelua varten. Keskeisintä on käyttää kaikessa dokumentoinnissa mieluimmin uusinta sähkönimikkeistöä, joka on sähköalan toimintaa harmonisoiva vakioitu termistö.
Aineistojen tarkoitus on yhtenäistää sähköalan toimintatapoja
sekä helpottaa ja nopeuttaa suunnittelutyötä. Aineistoissa olevat määritykset ovat esimerkkejä, joita käyttämällä suunnittelija tuottaa yksilöllisen kiinteistön asiakirjoja aiempaa vaivattomammin ja luotettavammin. Julkaisuihin sisällytettyä systematiikkaa voidaan käyttää suoraan hyödyksi kokonaan digitaaliseen tiedonhallintaan tähtäävissä kehityshankkeissa ja rakennusprojekteissa.
suunnitteluPlaani
39Plaani 4 2022 Sähkösuunnittelu