Page 44 - Plaani 3 - 2021
P. 44

Sähköteknisen kaupan digitaaliset tuotetietopalvelut haluavat kirittää koko rakentamisalaa
Sähköteknisen Kaupan Liitto ry:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen toivoo rakennusalan eri toimijoiden saavan omat tuotetietonsa sellaiseen kuntoon, että muodostuisi koko rakentamisen ekosysteemiä hyödyttäviä yhteisiä digipalveluita.
Teksti: Virpi Kumpulainen Kuva: STK
Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Sähköteknisen Kaupan Liitto ry sai vuodenvaihteessa uuden keulahahmon. Pitkään STK:ta toi- mitusjohtajana luotsanneen Tarja Hailikarin jäädessä eläkkeelle, toimitusjohtajana aloitti viestinnän tekijänä, hallitusammattilaisena ja entisenä kunnallispoliitikkona tunnettu Sallamaari Muhonen.
”En tuntenut STK-liiton toimintaa etukäteen, mutta pian headhunte- rin kanssa käydyissä keskusteluissa syntyi oivallus. Tällaisen etujär- jestön toimitusjohtajana minulla on mahdollisuus yhdistää kau- pallinen osaamiseni ja erilaisten luottamustehtävieni kautta tullut yhteiskunnallisen tilanteen lukutaito. Tehtävä vastasi omiin arvoihini ja tuntui innostavalta. Rakennetun ympäristömme sähköistymisellä ja energiatehokkuudella on vahva rooli ilmastonmuutoksen torjun- nassa. Voin osaltani vaikuttaa fiksujen ratkaisujen käyttöönottoon ja jatkaa STK:n jäsenyritysten ja alan sidosryhmien kanssa työtä kestävän kehityksen edistämisessä”, Muhonen kertoo.
STK edustaa lähes sadan yritysjäsenensä kautta kattavasti säh- köteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä. Liitto edistää alan kehitystä ja vaikuttavuutta sekä tuottaa kan- sainvälisestikin katsoen edistyneitä digitaalisia palveluja sähkö- ja rakennusalalle. Niihin kuuluu muun muassa 600 000 sähköteknisen tuotteen tuotetiedot sisältävä Sähkönumerot.fi, jota hyödyntää koko arvoketju: valmistajat, tukut, urakoitsijat ja suunnittelijat.
STK:N TEEMOISSA RIITTÄÄ TEKEMISTÄ
Tällä hetkellä STK:n toiminnan kolme keskeisintä tavoitealuetta liittyvät tuotetietopalveluihin, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja alan jatkuvuuden turvaamiseen.
”Sähkönumerot-järjestelmä on 50-vuotias, toimiala on sen itse tehnyt ja siihen sitoutunut. Olemme Suomessa digitaalisen tuotetiedon hyödyntämisessä edellä monia Euroopan maita. Tämä näkyy arvos- tuksena esimerkiksi ETIM-standardin kehittämisestä ja ylläpidosta vastaavassa ETIM International -järjestön ja eurooppalaisen kattojär- jestömme EUEW:n (The European Union of Electrical Wholesalers) piirissä. Kehitämme jatkuvasti STK:n digitaalisia tuotetietopalveluita alan käyttäjien työtä helpottamaan. Tavoitteenamme on esimerkiksi saada Sähkönumerot.fi-palvelu mukaan useampaan suunnitteluoh- jelmistoon kuin tällä hetkellä. Toivomme myös, että rakennustuoteala saa omat tuotetietonsa sellaiseen kuntoon, että muodostuisi koko rakentamisen ekosysteemiä hyödyttäviä yhteisiä palveluita.”
Sähköalan toimijat ovat viime vuosina nostaneet Hyvinvointia sähköllä -vision kautta esiin sähköistymisen merkityksen ilmaston- muutoksen torjunnassa. Muhosen mukaan STK:n edunvalvonnas- sa pyritään siihen, etteivät lainsäätäjät Suomessa tai EU:ssa tee sellaisia päätöksiä, jotka lukitsisivat alan innovointia tai estäisivät uudenlaisten tuotteiden käyttämistä.
”Yhteisen ilmastomission toteuttaminen myös luo kysyntää ja sitä kautta uutta bisnestä. Ei pitäisi olla tukahduttavaa lainsäädäntöä tai niin hidasta säädöstyöskentelyä, että kysynnästä ja tarpeesta
ei saataisi tarpeeksi irti. Konkreettisia esimerkkejä sähkön mahdol- lisuuksista pitää viedä päättäjille, valmistelupuolella asiantuntijoille ja vaikkapa kunnissa viimeisen leiman lyöville tahoille, jotta he ymmärtävät olla tekemättä säädöksiä liian kapeasta vinkkelistä ja sen sijaan mieluummin avaavat mahdollisuuksia ihmisten hyötyä ja bisnesten kukoistaa.”
STK:n huhtikuussa tekemän työvoimakyselyn mukaan kolmannes vastanneista yrityksistä arvioi tarvitsevansa lisää työvoimaa jo lähitu- levaisuudessa. Vastausten mukaan tarvetta on monenlaiselle osaa- miselle, kuten teknisen ja kaupallisen ammattitaidon yhdistelmälle.
”Suomi on harmaantuva kansakunta, aikuisikään tulevat ikäluokat ovat yhä pienempiä. Sähköistysalan yrityksiin pitää löytää tekijöitä, visionäärejä ja suunnittelijoita myös jatkossa, jotta voimme sekä osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan että päästä hyödyntämään loistavat bisnesmahdollisuutemme. Olemme Teknologiateollisuu- den ja muun elinkeinoelämän kanssa samassa kuorossa kertomas- sa, että tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, hyvää koulutusta ja väyliä uudelleenkouluttautumiseen. Ylipäätään tarvitaan lisää väkeä, jotka haluavat tehdä näitä töitä”, Muhonen toteaa.
YLEISTYVÄTKÖ RÄÄTÄLÖIDYT PROJEKTITUOTTEET?
Sallamaari Muhonen kertoo, että rekrytointiajan ja puolen vuoden alaan perehtymisen jälkeen yllättävintä on ollut se, kuinka paljon sähköistyksessä käytetään räätälöityjä projektituotteita, joihin säh- könumerot.fi-luokittelu- ja vertailutapa ei helposti sovi.
”Laadimme parhaillaan STK:n strategiaa seuraavaksi viisivuotiskau- deksi. Siinä pitäisi ennakoida millaiseen maailmaan ja bisnekseen olemme menossa. Olen huomannut, että sähkötekninen kauppa ei olekaan kantti kertaa kantti -hommaa, vaan uusia toimintamalleja
44Plaani 3 2021 Valaistus

















































































   42   43   44   45   46