Page 8 - Plaani 3 - 2021
P. 8
Korona vauhdittaa toimistotilojen muutosta
Toimistojen tilankäyttö tehostuu, kun osa työstä tehdään koronapandemian jälkeenkin etänä. Tämä vauhdittaa työympäristöjen muutosta kohti monitilatoimistoja. Valaistukselta vaaditaan nykyistä enemmän tiloissa, joissa on vähemmän neliöitä, mutta enemmän laatua.
Teksti: Marjukka Puolakka
Maaliskuussa 2020 työelämässä tehtiin koronapandemian vauh- dittama valtava digiloikka, kun yli miljoona suomalaista siirtyi toimistoilta koteihin etätöihin. Tilanteen salliessa palataan toimis- toille, mutta ei enää viitenä päivänä viikossa. Kun etätyön hyvät puolet on löydetty, halutaan sitä tehdä jatkossakin. Tulevaisuuden toimistotyön malli on hybridi, jossa osa työstä tehdään etänä ja osa toimistossa. Tämä vaatii isoja muutoksia työtiloihin.
”Toimistoilla ei enää palata vanhaan työnteon malliin, jossa jo- kaisella on oma kiinteä työpiste. Moni haluaa pitkän etätyöjakson jälkeen tehdä keskittymistä vaativia työtehtäviä edelleen kotoa käsin. Toimistolle taas kokoonnutaan kohtaamisiin ja yhteistyötä tekemään”, sanoo Vaero Groupin liiketoimintajohtaja Jari Stenvall.
Monitilatoimistojen rakentaminen alkoi Suomessa noin kymmenen vuotta sitten. Jatkossa ne vastaavat hybridityön tarpeisiin. Samal- la neliöiden käyttö tehostuu, kun henkilökohtaisten työpisteiden määrä vähenee ja työympäristöä ei enää mitoiteta työntekijämäärän mukaan. Monitilatoimistoihin siirrytään yhtä hyvin yksityisellä sekto- rilla kuin valtion virastoissakin.
”Toimiston rooli pitää harkita uudelleen. Monet nykyiset tilat on suun- niteltu yksilötyötä painottaen. Monitilatoimistot tarjoavat työnteolle monipuolisemmat ja joustavammat tilat samoilla tai pienemmällä kus- tannuksilla”, toteaa Martelan työympäristöasiantuntija Miia Leppänen.
Monitilatoimistossa on erilaisia vyöhykkeitä ja tiloja tilan sisällä. Työtä tehdään siellä, missä se kulloinkin on luontevinta ja tarkoituk- senmukaista. Tämä vaatii paljon sekä tilojen että niiden valaistuk- sen suunnittelulta.
NELIÖT PUOLITTUVAT MONITILATOIMISTOSSA
Monitilatoimistossa on avoimien työtilojen lisäksi hiljaisia vetäytymisen tiloja, yhteistyötiloja, vapaamuotoisia kohtaamispaikkoja, virkistys- ja kahvilatiloja sekä äänieristettyjä moduulitiloja. Omista työhuoneista
on luovuttu aina johtoporrasta ja toimitusjohtajaa myöten. Toimistolle tullaan tapaamaan ihmisiä, ideoimaan ja luomaan yhdessä.
”Toimiston ei tarvitse olla ankeuden perikuva valkoisine kaapis- toineen ja johtoputkineen, vaan se voi olla kodinomainen paikka,
8Plaani 3 2021 Valaistus