Page 9 - Plaani 3 - 2021
P. 9
jonne on kiva tulla. Organisaation arvot ja kulttuuri saavat näkyä tiloissa. Monella alalla alkaa olla osaajapula, jolloin toimisto voi olla rekrytoinnissa yksi houkutin”, Leppänen sanoo.
Martela muuttaa Helsingin Pitäjänmäeltä Espoon Keilaniemeen keväällä 2022. Uudet työtilat on alusta pitäen optimoitu hybridi- työhön. Uudessa monitilatoimistossa on noin puolet vähemmän neliöitä kuin yrityksen nykyisissä tiloissa, mutta jokainen neliö on hyvin tarkkaan suunniteltu.
”Jatkossa perinteisiä isoja neuvotteluhuoneita tarvitaan entistä vähemmän, kun asioita edistetään ketterämmin pienemmissä ryh- missä, joissa osa on toimistolla ja osa etänä”, Leppänen jatkaa.
Umpinaiset ja liikuteltavat moduulitilat tuovat toimistoihin muun- tojoustavuutta ja auttavat vyöhykkeiden rakentamisessa ilman fyysisiä seiniä. Ne toimivat sekä puhelinkoppeina että pieninä kokoustiloina.
VALAISTUKSEN SÄÄTÖ YLEISTYY
Valaistus on monitilatoimistossa isossa roolissa, kun sekä tiloilta että niiden teknologialta vaaditaan entistä enemmän. Monitilatoi- misto haastaa valaistussuunnittelijan, kun valaisimia ei voi enää
(vas.) Toimiston ei tarvitse olla ankeuden perikuva valkoisine kaapistoineen ja johtoputkineen, vaan se voi olla kodinomai- nen paikka, jonne on kiva tulla. Kuva: Martela
(kesk.) Veritaksen pääkonttorin suljetun hissiaulan Barrisol- valokatto simuloi luonnonvaloefektiä. Katto on toteutettu mikroperforoidusta kalvosta, joten se toimii samalla akustisena elementtinä. Kuva: Aki Aro
(oik.) Tulevaisuuden toimistotyön malli on hybridi, jossa osa työstä tehdään etänä ja osa toimistossa. Kuva: Martela
valoPlaani sijoittaa kiinteiden työpisteiden mukaisesti. Lisäksi valaistuksen
tulisi joustaa tilaratkaisujen muuttuessa.
”Osaava valaistus- ja sähkösuunnittelija on arvokas osa tilojen kokonaissuunnittelua. Mitä aikaisemmassa vaiheessa eri suunnit- teluosapuolet ovat mukana hankkeessa, sitä parempi lopputulos saadaan”, Stenvall toteaa.
Uusi sisätyöpaikkojen valaistusstandardi (EN 12464-1) kiristää toimistoympäristön valaistusvaatimuksia.
”Samalla monitilatoimistossa valaistuksen tulee tilojen ohella olla mahdollisimman muuntojoustava. Pelkona on, että karuimmassa tapauksessa valaistus tasapäistyy ja esimerkiksi koko kerrokseen asennetaan 600x600 millin valopinnat. Jotta näin ei käy, tarvitaan entistä tiiviimpää vuoropuhelua rakennuttajan, valaistussuunnitte- lijan sekä muiden suunnittelijoiden välillä”, kertoo KVA Arkkitehtien markkinointipäällikkö Helena Aalto.
Standardi suosittaa, että valaistus suunnitellaan käyttäjien tarpei- den mukaan säädettäväksi. Valotasoja on säädön avulla voitava korottaa esimerkiksi iäkkäämpien työntekijöiden tarpeiden mukaan.
”Työntekijäkunnassa alkaa olla paljon iäkkäämpää väkeä ja työntekijöiden keski-ikä nousee edelleen työurien pidentyessä. Myös näkökyvyn heikentyminen voi vaatia valaistuksen yksilöllistä säätötarvetta yhtä hyvin kuin kirkkaassa valaistuksessa ilmenevä migreeniherkkyys”, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Virpi Ruohomäki.
Ruohomäki johtaa ActiveWorkSpace-hanketta, jossa selvitetään, kuinka monitilatoimistojen tilallisilla ratkaisuilla voidaan edistää ympäristötyytyväisyyttä, hyvinvointia ja työn imua.
HYVÄ VALAISTUS HOUKUTTAA TOIMISTOLLE
Toimistotilojen varustaminen valaistuksen ohjausjärjestelmällä te-
9Plaani 3 2021 Valaistus