Page 29 - Plaani 1/2022
P. 29

Suunnitelmat lukkoon hyvissä ajoin
Scandic Avenue -hankkeessa sähkösuunnittelijana on toiminut Si- towise. Yhtiön talotekniikan toimialan kehitysjohtaja Juha Kivinie- mi kertoo, että tahtituotannossa kaiken suunnittelun olisi hyvä olla lukittuna viimeistään neljä viikkoa ennen asennustöiden alkamista.
"Joillakin tuotteilla, kuten tietyillä valaisimilla, toimitusajat voivat olla hyvinkin pitkiä. Näiden valinnat on hyvä lukita tätäkin aikaisemmin, jotta tuotteet saadaan työmaalle ajoissa", toteaa Kiviniemi, jolle Scandic Avenue-hanke on ollut ensimmäinen käytännön kosketus tahtituotantoon.
"Alkuvaiheen suunnitelmat, jotka tarvitaan urakkalaskennan ja han- kintasuunnittelun pohjaksi, tehtiin varsin perinteiseen tapaan."
Kun työvaiheet lähtivät etenemään, niin tilanne muuttui. Yksityis- kohtien hierominen korostui. Työvaiheet pilkottiin moduuleiksi ja pienemmiksi osakokonaisuuksiksi niin että kokonaisuus saatiin kulkemaan sujuvasti eteenpäin.
Suunnittelussa hahmottui millaisia eri työvaiheet ovat, mikä on niiden tekemiseen tarvittava
aika ja miten ne etenevät
suhteessa toisiinsa.
"Työmaalla työvaiheet ovat- kin edenneet pääosin suunni- tellussa tahdissa, mutta tämä vaatii luonnollisesti aikataulu- jen ylläpitoa ja päivittämistä", Kiviniemi sanoo.
TILANNEKUVA HALLINTAAN
Kiviniemen mukaan Tahti- malli tekee aikataulujen seu- rannasta lähes reaaliaikaista. Tilannekuva on hallinnassa ja tuotannon eteneminen ennustettavaa.
"Se onnistuu, kun jokainen osapuoli kunnioittaa aikatau- lua ja pyrkii hoitamaan oman osuutensa kunnialla."
Perinteinen jaksottaminen, jossa yksi tekee ensin ja toinen sen jälkeen, ei vält- tämättä tämänkaltaisessa vahvasti yhteistoiminnalli- sessa menettelyssä toimisi kovinkaan hyvin.
"Tahtituotanto on yhdessä tekemistä ja yhteen sovittamista. Toki arkkitehdin tulee ensin tehdä tilaratkaisut ja pohjat, josta erikois- suunnittelu voi jatkaa."
NÄKÖKULMISSA YHTEENSOVITTAMISTA
Kun tilaratkaisut on vahvistettu ja hyväksytty, pääsevät erikoissuun- nittelijat etenemään ja edistämään omia suunnitelmiaan. Suunnitte- lun edetessä vaaditaan niiden ja tietomallin yhteensovittamista.
"Sähkösuunnitteluun vaikuttavat lähes kaikki osa-alueet, ennen kaik- kea talotekniset ja rakenteisiin liittyvät näkökulmat. Talotekniikassa on myös paljon sähköistettäviä laitteita, jotka vaativat mitoittamista ja
Tahtimalli tekee aikataulujen seurannasta lähes reaaliaikaista.
miettimistä. Toteuttamisvaiheen lähestyessä mukaan tulee sisustus sekä kalustamisen yhteydessä tehtävät sähköasennukset."
Hankkeen sähkösuunnittelussa sähkötöiden työjärjestykseen piti kiinnittää huomiota. Hotellihuonekerroksissa tehtiin ensin hotellihuoneet valmiiksi sähköasennuksineen. Sen jälkeen tuli käytävien vuoro. Huoneissa tehdyn välisiivouksen jälkeen niiden ovet suljettiin.
"Käytäväasennukset, säh- köjohtojen nousukaapelit
ja telejärjestelmien kaapelit asennettiin jälkikäteen. Johtoreittien piti olla valmiina mietittynä keskukselle saak- ka, jotta tahdin käänteinen järjestys sähköjärjestelmän osalta voitiin huomioida", Kiviniemi toteaa.
KÄYTÖSSÄ MIRO-YHTEIS- TOIMINTATYÖKALU
Yhteistyötä vaativa suun- nittelu ja suunnitelmien yhteensovittaminen näkyy työmaan kokouskäytännöissä – kokonaisvaltainen näkökul- ma korostuu.
"Tietomallia sovitetaan yhteen kaikkien suunnitte- lualojen kanssa joka viikko. Mukana ovat myös käyttäjän eli hotellioperaattorin tarpeet sekä audiovisuaaliset ratkai- sut ja sisustus."
Sähkösuunnittelua leimaavat- kin monesta suunnasta tulevat lähtötiedot. AV- ja sisustus-
suunnittelijat ovat käyttäjäpuolen konsultteja. Muut ovat hankkeessa mukana tilaajaa edustavan päätoteuttaja Haahtelan ohjauksessa".
Avenue-hankkeessa käytössä on Miro-yhteistoimintatyökalu. Suunnit- telu alkoi toukokuussa 2019 lappu-seinälle-menetelmällä. Myöhemmin tiedot siirrettiin Exceliin. Mukaan tuli myös vahvemmin Teams.
"Toteutussuunnitteluvaiheessa ei vielä ollut selvää, että hanke toteute- taan tahtituotantona, asia ratkesi juuri ennen rakentamisen aloitusta."
"Miro-nousi esiin rakentamisen aikana. Sen rooli vahvistui, kun suunnittelijat alkoivat tehdä aikaisempaa enemmän etätöitä. Yksi Miron vahvuus on se, järjestelmä ei ole sidoksissa yksittäisten yritysten järjestelmiin", Kiviniemi toteaa.
  29Plaani 1 2022 Rakennuttaminen




































































   27   28   29   30   31