Page 27 - Plaani 1/2022
P. 27
(yllä) "Tahtituotannon suurimmat haasteet liittyvät siihen, että suunnitelmien on oltava asennuskelpoisia siinä vaiheessa, kun tekeminen alkaa", Olli Seppänen sanoo. Kuva: Jaakko Kahilaniemi
(vas.) Ensi kesänä avautuva Scandic Avenue-hotelli toteute- taan tahtimallilla. Tiilitalon jokainen kerros on jaettu neljään tahtilohkoon.
rakennuttaminenPlaani "Materiaalilogistiikka ja suunnitelmat ovat tyypillisiä asioita, jotka
voivat sotkea tahdin."
"Suunnitelmien pitää olla laadukkaita, tahdin aikana niiden ke- hittämiseen ei ole enää aikaa. Olen esittänyt, että tahtiaikataulu otettaisiin mukaan toteutussuunnitelmien katselmointiin omana teh- tävänään hyvissä ajoin ennen töiden aloittamaista tahtialueittain", Seppänen sanoo.
HOTELLI TAHTIMALLILLA
Työn alla oleva tahtikohde löytyy Helsingin ydinkeskustasta. Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmassa Vanhan Kirkkopuiston laidalla saneerataan tukevaa tiilitaloa Scandic Avenue-hotelliksi. Kiinteistön omistaa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Viimeksi tiilitalossa on toiminut Euroopan kemikaalivirasto ECHA. 350-huoneinen hotelli valmistuu kesällä 2022. Hotellihuoneissa on samankaltaisia vaikkakaan ei identtisinä toistuvia tilaratkaisuja.
Scandic Avenue-hotellin päätoteuttajana toimii Haahtela Oy. Yhtiön sähköasiantuntija Jarkko Niemi ja hotellin tahtialueiden talotek- niikkavalvonnasta vastaava Niko Nordman lupautuivat kertomaan tahtituotannosta ja sähköasennuksista rakennuttajan näkökulmas- ta. Avenue-hotelli on miehille kolmas tahtihanke.
Jarkko Niemi korostaa, että työmaalla ei enää suunnitella vaan suunnitelmien tulee olla valmiita töiden alkaessa.
"Suunnittelijoiden tulee ottaa huomioon asennusjärjestykset eikä tulkin- nan varaa saa olla. Asennustapojen, -detaljien ja -korkeuksien tulee olla kohdallaan sekä laite- ja materiaalivalintojen tehtynä", Niemi sanoo.
Keskusten ja järjestelmien talotekniikkaan liittyvät palvelualueet tulee suunnitella tahtialueiden mukaisesti. Tahdissa on hankalaa, jos sähköjohtoja kulkee sikin sokin alueitten läpi. Suunnittelijan on pidettävä mielessä, missä eri tahtialueiden rajat kulkevat.
KERROKSESSA NELJÄ TAHTIALUETTA
Niko Nordman kertoo, että Avenue-hankkeessa jokainen kerros on jaettu neljään tahtilohkoon, ja jokaisella tahtialueella on kerroskes- kuksen palvelualue. Alueiden välillä ei ole riippuvuuksia. Kaapeloin- tireitit voidaan viedä alusta loppuun tahdin mukana.
"Kullakin tahtialueella hotellihuoneita on noin tusinan verran. Tuotanto on aikataulutettu neljän tunnin tarkkuudella. Sähköura- koitsijoilla on kahdeksan tuntia, kaksi tahtia, aikaa tehdä huoneiden sähköasennukset rankaseiniin ja kattoihin", Nordman sanoo.
Niemi ja Nordman korostavat, että eri suunnittelualojen suunnitel- mien tulee olla ristiriidattomia ja yhteensopivia.
TYÖKOHTEESEEN TUTUSTUTTAVA
Niemi ja Nordman näkevät tärkeänä, että korjausrakentamisessa sekä urakoitsija että suunnittelija tutustuvat työkohteeseen etukäteen.
"Heidän on tiedettävä, mitä tehdään ja missä, jotta tekemisestä saadaan järjestelmällistä. Resurssien tarpeen määritys helpottuu."
Tahtimallissa kaikilla on tietty aika, missä kaikki pitää saada val- miiksi. Työmailla seurataan lähes prosentin tarkkuudella eri tahtien valmiusasteita. Viive ongelmien ratkaisuun on lähes välitön. Suunni- telmatkin käydään läpi pari kertaa viikossa.
"Päivittäisjohtamispalaverit, joihin osallistuvat kaikki tahtiurakoitsijat ja päätoteuttaja, pidetään aina aamulla.
27Plaani 1 2022 Rakennuttaminen