Page 34 - Plaani_1_2023
P. 34

   että ne estäisivät esimerkiksi tilojen ottamista johonkin muuhun käyttötarkoitukseen”, Pekkala toteaa.
Sairaalan muuntojoustavuus joutui tulikokeeseen pian sairaalan en- simmäisen vaiheen avaamisen jälkeen Covid19-pandemian myötä.
”Keväällä 2020 kun ensimmäisiä potilaista alkoi tulla sisään ja aloimme tehdä eristystiloja, ei vanhassa sairaalassa olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kääntää esimerkiksi ilmanvaihtoa ylipaineesta alipaineeseen tai toisinpäin. Uudessa se onnistui välit- tömästi ja lisäksi kaikki potilaspaikat olivat lisähapella varustettuja”, Pekkala kuvaa.
”Pystyimme muuttamaan ja rajaamaan niin kutsuttuja normaa- leja osastoja pandemiaosastoiksi. Teimme paineistuksien osalta muutokset rakennusautomaation kautta ilman että tiloissa tarvitsi käydä. Kun tilanne muuttui taas selkeämmäksi, pystyimme palaut- tamaan osastoja normaalikäyttöön”, kertoo Caverionin talotekniik- kapäällikkö Timo Malinen.
VALMIIKSI VAIHEITTAIN
Kainuun uuteen sairaalaan kuuluu kolme eri rakennusosaa, joiden yhteenlaskettu laajuus on 46 000 bm2.
Suurin on seitsemänkerroksinen, betonirunkoinen ja puuelement- tirakenteinen F-rakennukseksi kutsuttu pääsairaala, joka valmistui kolmessa vaiheessa syksyn 2019 ja heinäkuun 2021 välillä. Ensim- mäisenä valmistui kuumasairaala, johon kuuluvat keskeiset aina auki olevat akuuttitoiminnot kuten päivystys, leikkaussalit, synny- tysosasto ja osa muista vuodeosastoista.
Vuonna 2019 valmistunut noin 3000 m2 logistiikkaterminaali on saapuvan ja lähtevän materiaalin terminaali, johon on sijoitettu esimerkiksi sairaalan materiaalipalvelut sekä jäte- ja pyykkihuol- lon päätepisteet. Lisäksi hankkeen osana saneerattiin kokonaan uuteen käyttöön vuonna 2010 valmistunut päivystyssiipi. Kokonai- suudessaan sairaala otettiin käyttöön 2021 syksyllä.
Sähköasennustyöt etenivät jatkuvan tarkastusmenettelyn ja luovuttamisen periaatteilla.
”Rakentamisen vaiheistuksen ideana ja toiminnan kannalta tärkeää oli se, että pääsimme vanhasta sairaalasta uuteen ilman väistö- tiloja. Sairaala oli käytössä koko rakentamisen ajan ja allianssin tehtävänä oli huolehtia siitä, ettei toiminnalle tullut katkoksia eikä kenenkään henki tai terveys vaarannu. Siinä onnistuimme erinomai- sen hyvin”, Pekkala toteaa.
Hankkeen vaiheistus jouduttiin ottamaan huomioon niin suunnitte- lussa kuin toteutuksessakin. Myös laitevalinnat tehtiin, päivitettiin ja otettiin käyttöön rakentamisen vaiheistuksen mukaisessa tahdissa.
”Koska järjestelmävalinnat tehtiin avoimilla rajapinnoilla, ne eivät ol- leet sidottuja mihinkään tiettyyn laitevalmistajaan eikä suunnittelun aikana ollut pakko heti lyödä lukkoon tiettyjä laitevalintoja. Tämä oli myös hankintapoliittinen ratkaisu, koska ajan kuluessa hintataso voi muuttua monissa laitteissa tai komponenteissa”, kertoo Kainuun sairaalan sähkösuunnittelun projektipäällikkönä toiminut Swecon Keski- ja Itä-Suomen yksikönjohtaja Jouni Palmu.
Sähköasennustyöt etenivät jatkuvan tarkastusmenettelyn ja luovut- tamisen periaatteilla.
”Urakoitsijan ideaalimaailmassa järjestelmä rakennettaisiin alusta loppuun, otettaisiin käyttöön ja luovutettaisiin tilaajalle. Kainuun sairaalassa menimme koko ajan pienempään mittakaavaan ja kerroksetkin oli jaettu useampaan lohkoon. Tarkastuksissa tilaajan asiantuntijat olivat mukana katsomassa laatua ja saimme välitöntä palautetta, jos jotain oli asennustyössä tarvetta parantaa. Laadul-
 34Plaani 1 2023 Rakennuttaminen




















































































   32   33   34   35   36