Page 35 - Plaani nro 3 2020
P. 35
rakennushankkeeseen ryhtyvä vastaa rakentamisen laadusta lain silmissä – lukuun ottamatta joitakin yksittäisiä henkilövastuita."
"Mielestämme on tärkeätä siirtää vastuuta muillekin hankkeessa mukana oleville tahoille, mutta se pitäisi tehdä niin, että rakennut- tajalla säilyy mahdollisuus päättää, minkälaisilla toteutusmalleilla hankkeet toteutetaan," Somersalmi linjaa.
Hänen mukaansa vastuun ja vaikutusvallan tulee kulkea käsi kädessä.
"Emme halua lakiin mallia, jossa joku toinen joutuu vastaamaan vahvasti jonkun toisen tahon tekemisistä."
(vas.) "RAKLIn näkemyksen mukaan uuteen MRL:ään voitaisiin lisätä myös suunnittelijoiden vastuita koskevia määrityksiä, ainakin niiltä osin, kun ne liittyvät rakennuksen olennaisiin tek- nisiin vaatimuksiin," Mikko Somersalmi toteaa. Kuva: RAKLI
(oik.) MRL-uudistukseen kuuluu läheisesti myös RYHTI-hanke. Tavoitteena on rakentaa kiinteistövarallisuutta koskevista viranomaispäätöksistä kansallinen tietojärjestelmä.
Kuva: iStockphoto
suunnitteluPlaani OLENNAISUUDEN VAATIMUS
Rakennuttajien mielestä uusissa säädöksissä tulee keskittyä olen- naisiin teknisiin vaatimuksiin. Täyttyvätkö ne vai eivät, ja toimiiko työ siinä tarkoituksessa kuin on ajateltu, tai voidaanko kohtuullisesti niin ainakin olettaa.
"Emme pitäisi järkevinä myöskään laajoja takuun tyyppisiä vastuita. Kustannustehokkainta laadun parantamista olisi se, että pitkät vastuuajat kohdennettaisiin rakennuksien toiminnan kannalta olennaisiin teknisiin vaatimuksiin – ei jokaisen teknisen nippelin yksityiskohtiin."
VASTUUTA SUUNNITTELIJOILLEKIN
Mikko Somersalmi muistuttaa, että talotekniikkasuunnittelijoiden vas- tuu on tällä hetkellä hyvin rajoitettu. Voimassa olevaan MRL:ään ei ole kirjattu mitään talotekniikkatoimijoita koskevia vastuuvaatimuksia.
"On vain tiettyjä erityissuunnitteluryhmiä koskevia kelpoisuusvaati- muksia ja vaatimuksia tarkistaa suunnitelmien säädösten mukaisuus."
Talotekniikkasuunnittelijoiden vastuut perustuvat pelkästään KSE:hen, eli alan järjestöjen yhteistyössä laatimiin konsulttitoimin- nan yleisiin sopimusehtoihin.
35Plaani 3 2020 Valaistus