Page 39 - Plaani 2 - 2021
P. 39
(yllä) Kuuntelijan radio-oppaan tekstissä ja kuvassa esitettiin verkkosuodattimen toimintaa ja kytkentää. Verkkosuodatin esti ilmeisesti myös sähköverkon käyttämisen antennina.
KAUPALLISIA HÄIRIÖNPOISTOLAITTEITA
Strömbergin valokaarihitsauskoneiden luettelossa joulukuulta 1937 kerrottiin, että häiriöiden vaimennuskondensaattorit toimitetaan hitsauskoneisiin asiakkaan erikoisesta vaatimuksesta, eikä kuiten- kaan taata, ettei häiriöitä synny. Kuitenkin mainittiin, että jos koneet ovat varustetut vaimennuskondensaattoreilla, niin radiohäiriöt ovat niin pienet, etteivät ne vaikeuta kotimaisten radioasemien kuunte- lua. Kondensaattoreista ja niiden asennuksesta luvattiin veloittaa lisähinta.
Vuoden 1939 heinäkuulta olevassa häiriönpoistolaitteiden luettelos- sa kirjoitettiin näin:
Viime aikoina on sanomalehdistössä ollut kirjoituksia, jotka ovat käsitelleet radiohäiriöiden poistamista ja sen yhteydessä esiin- tyviä kysymyksiä. Lakiin radiolaitteista ja lakiin sähkölaitteista on otettu pykäliä, joissa häiritseviä koneita ja kojeita kielletään sellai- senaan asentamasta ja liittämistä verkkoon sekä, että jo toimiviin koneisiin vaaditaan asennettavaksi häiriönpoistolaitteet.
Luettelossa pidettiin myös luonnollisena, että radiokuuntelijain suuren ja yhä kasvavan joukon vaatimuksiin kiinnitetään huo- mioita. Ja lisäksi vielä kerrottiin, että häiriöt voidaan parhaiten ja halvimmin poistaa itse häiritsevään koneeseen tai kojeeseen asennetuin häiriönpoistolaittein. Luettelossa oli erilaisia häiri- önpoistolaitteita vaihtojänniteverkkoon 1- ja 3-vaiheisille sekä tasajänniteverkon laitteille.
(yllä) Kuvan näköinen häiriönpoistosuodatin oli ilmeisimmin tarkoitettu pistotulppaliitäntäiselle häiriöitä tuottavalle laitteel- le. Kuva on Strömbergin luettelosta.
aikamatkaPlaani HELSINGIN KAUPUNGIN KOMITEA
Radiokuuntelulupien määrä Helsingissä ja sitä ympäröivillä alueilla oli muuta maata suurempi. Vuonna 1932 oli Helsingin seudulla kuunte- lulupia 24339 kpl, eli 73 lupaa tuhatta asukasta kohden. Esimerkiksi Jyväskylän seudulla vastaavat luvut olivat 2530 ja 38. Sitä taustaa vasten lokakuussa 1935 Helsingissä asetettu komitea oli tarpeellinen. Komitean asettaminen sai alkuunsa, kun Oy Suomen Yleisradion Ab oli pyytänyt Helsingin kaupunginhallitusta ryhtymään toimenpiteisiin sellaisen määräyksen aikaansaamiseksi Helsingin kaupungin poliisijär- jestykseen, joka veloittaisi radiohäiriöitä synnyttävien sähkölaitteiden omistajat tai haltijat varustamaan laitteensa tarkoituksenmukaisilla häiriönpoistajilla. Komitea otti kantaa myös ulkoantennien asentamis- määräyksiin erityisesti Helsingin kaupungin alueella.
Komitean käytössä oli kuuntelijoiden vuonna 1935 tekemi-
en valitusten perusteella Oy Suomen Yleisradio Ab:n keräämä häiriötilasto. Valitusten perusteella oli tutkittu 1093 häiriölähdettä, joista pyörivät sähkökoneet olivat suurin ryhmä 83 %:n osuudella. Seuraavana oli kuuntelijoiden omat vastaanottolaitteet sekä virtaa katkovat laitteet kumpikin noin 7 %:n osuudella.
(alla) Kuva on kirjasta Paavo Velander: Kidekoneesta väritele- visioon. Alkuperäinen kuvateksti: Häiriövaimennuksen kokeilua 1930-luvun puolivälissä. Neuvontateknikkona toimiva teekkari Pauli Kajavo tiedustelee lyhytaaltopuhelimella kuuntelijan luona olevalta toveriltaan joko häiriö hävisi. Nuolet osoittavat häiriönvaimennuslaitteita.
39Plaani 2 2021 Teleratkaisut ja turvallisuus