Page 38 - Plaani 2 - 2021

Poimintoja radiohäiriöiden poistosta
Radiokuuntelun alkuaikoina kuuntelua haittasivat monenlaiset radiohäiriöt.
Niitä aiheuttivat kuunneltavan aseman kanssa samalla tai läheisellä aaltopituudella toimivat asemat. Olipa jopa tahallista häirintääkin. Kuuntelua häiritsivät myös ilmakehän ja radioaaltojen etenemiseen liittyvät ilmiöt. Myös toiset vastaanottimet saattoivat aiheuttaa häiriöitä. Ison, mutta mielenkiintoisen ongelman muodostivat sähkölaitteista tulevat häiriöt.
Teksti: Heikki Marttila
Ennen taajuusmodulaatiolähetyksiä käytettiin amplitudimodulaatio- ta, joka on herkkä kaikille kipinähäiriöille. Kipinöintiä tuli erilaisista sähkölaitteista. Yleisradiomme sekä viranomaiset panostivat voi- makkaasti häiriöiden selvittämiseen ja poistamiseen, koska kuun- telijoille haluttiin taata kunnolliset kuunteluolosuhteet. Taustalla oli myös lupamaksujen (lisenssimaksujen) kertymän varmistaminen.
RADION ALKUAIKAA
Radiokuuntelun alkuaikoina ei kiinnitetty huomiota sähkölaittei-
den aiheuttamiin häiriöihin. Hyvä kun radiosta saatiin jokin asema kuultavaksi ja ihmeteltäväksi. Kun radiokuuntelu arkipäiväistyi, niin sähkölaitteiden aiheuttamat häiriöt havaittiin ongelmaksi. Vuonna 1928 radiolähetysten tekniset asiat keskittyivät Posti- ja lennätin- hallitukselle ja sinne alkoi tulla valituksia radiohäiriöistä. Kuuntelijoi- ta ei aluksi voitu paljoa auttaa henkilökunnan ja teknisten välineiden vähyyden vuoksi.
Radioinsinööriseura sekä Kauppa- ja teollisuusministeriön aset- tama asiantuntijalautakunta tekivät vuonna 1930 ehdotuksia häiriötutkimusten aloittamiseksi. Näiden ehdotusten sekä Posti- ja lennätinhallituksen omien ponnistusten myötä Posti- ja lennätinhal- litus sai vuoden 1930 loppupuolella varoja häiriöinsinöörin palk- kaamiseen. Häiriöinsinöörin tehtävänä oli perehtyä radiohäiriöiden syntymisen syihin sekä niiden poistomenetelmiin ja ryhtyä muihin asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Helmikuussa 1931 Helsingin Yleisradioaseman laboratoriossa avattiin ensimmäinen radiohäiriöiden poistomenetelmien näyttely, ja se herätti melkoista huomiota. Näyttelyn jälkeen häiriötutkimuk- sia suoritettiin Helsingissä ja sen lähiympäristössä sekä kehitettiin edelleen häiriönpoistomenetelmiä.
Kesällä 1931 Posti- ja lennätinhallitus sai varoja toisen häiriöinsi- nöörin palkkaamiseen. Syksyllä häiriöiden selvittäminen aloitettiin Helsingin ulkopuolella, aluksi Viipurissa. Tämän jälkeen häiriöin- sinöörit suuntasivat Pietarsaareen, Kokkolaan, Raaheen, Ouluun, Kemiin ja Tornioon. Saman vuoden lopulla häiriötutkimuksia tehtiin vielä Käkisalmessa, Sortavalassa, Joensuussa, Nurmeksessa, Kajaanissa, Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama lautakunta esitti, että radiokuuntelua häiritsevien koneiden ja laitteiden omistajat asentai- sivat häiriöiden ehkäisylaitteet omalla kustannuksella tai yhteistyös-
sä häirittyjen radiokuuntelijoiden kanssa. Mikäli häiriön katsotaan tuottavan haittaa laajemmalle kuuntelijapiirille, laitteet hankittaisiin ja asennettaisiin Posti- ja lennätinhallituksen toimesta ja radiora- haston kustannuksella.
Oulussa radiohäiriöiden aiheuttajaksi todettiin monenlaiset sähkö- kojeet, joukossa oli kampaajien ja lääkäreiden laitteita, sekä myös Kirjapaino Liiton koneet. Erityinen häiriölähde oli P. C. Rettigin ”Malta-reklaami”, joka oli 1930-luvulla Kauppiaiden Oy:n talon ka- tolla. Mainoksessa käytetiin ”erikoismallisia hehkuvaloputkia”, jotka vaativat ”erikoismallisen muuntajakoneen”. Mainoksen asentanut liike pysyi poistamaan lyhytaaltoalueen häiriöt, mutta ainakin osalla kaupunkialuetta pitkien aaltojen kuuntelu oli mahdotonta.
Rovaniemellä suurjaksoiset lääkintälaitteet aiheuttivat häiriöitä ja niiden omistajien piti antaa kirjallinen sitoumus siitä, että laitteita käytetään vain kotimaisten yleisradioasemien toiminta-aikojen ulkopuolella.
Vuonna 1934 siirtyivät valtion omistamat yleisradioasemat Yleis- radion omistukseen. Kyseisen vuoden toimintakertomuksessa vaikuttaa myös häiriöiden selvittely siirtyneen Yleisradiolle.
ANTENNIT ONGELMA
Häiriöttömän kuuntelun onnistumiseksi painotettiin kunnollista antennia ja maajohtoa, sekä hyvää sähkölaitteiden kuntoa. Aina
ei ulkoantennia pystytty tekemään, joten korvikeantennit olivat pakollisia. Korvikeantenneista käytettiin nimitystä ”heteka-antenni” (rautasänky) ja ”huuperin yhteisantenni” (lämpöjohto).
Kuuntelijan omassa asunnossa radiohäiriöiden lähteinä olivat huonot valokytkimet, löysät pistotulpat, huonosti paikallaan olevat lamput, kipinöivät moottorit. Kipinöiviä moottoreita oli esimerkiksi pölynimurissa.
Mitä kautta ne häiriöt radioon sitten tulivat? Paristokäyttöisissä radioissa häiriöt tulivat antennin kautta, mutta verkkosähkökäyt- töisissä radioissa häiriöt tulivat antennin tai verkon kautta. Häiriö- reitin selvittäminen oli hiukan ongelmallinen niissä radioissa, joissa antennipiiri kytkeytyi sähköverkkoon, eli antennina käytettiin taloon tulevaa tolpissa olevaa avolinjaa.
Sähköverkon kautta tulevia häiriöitä voitiin vaimentaa verkkosuo- dattimen käytöllä.
38Plaani 2 2021 Teleratkaisut ja turvallisuus