Page 22 - Plaani 1 - 2024
P. 22

 Kun tavarantarkastaja soittaa
Sähkösuunnittelija saattaa joutua tekemisiin tavarantarkastuksen kanssa johonkin rakennushankkeeseen liittyvän riitatapauksen yhteydessä – yleensä osana isompaa kokonaisuutta.
Tavarantarkastuksessa voi olla kyse esimerkiksi tarkastuskohteen sähköurakkaa koskevassa erimielisyydessä. Kyseessä voi olla tilanne, jossa pohditaan, onko urakka toteutettu suunnitelman mukaisesti vai ei.
”Tavarantarkastaja voi ottaa yhteyttä sähkösuunnittelijaan kysyäk- seen jotakin suunnitelman yksityiskohtaa tai suunnittelija voidaan kutsua tavarantarkastustilaisuuteen kuultavaksi suunnitelmaa koskevissa asioissa. Näissä tapauksissa sähkösuunnittelija toimii tarkastuksessa asiantuntijana, ei tarkastuksen osapuolena”, sanoo tavarantarkastaja ja sähkösuunnittelija Jukka Itkonen.
Tuusulassa asuva Itkonen on toiminut sähköasennusten ja sähkö- tarvikkeiden tavarantarkastajana vuodesta 1996. Hän kertoo, että HTT-nimikkeen – Hyväksytty Tavarantarkastaja – edellytyksenä on
Teksti: Matti Valli
alan koulutus ja pitkä työkokemus sekä HTT-kokeen hyväksytty suorittaminen.
HTT-kokeen järjestää ja tarkastajien toimintaa valvoo Keskuskaup- pakamarin tavarantarkastajalautakunta.
PAIKAN PÄÄLLÄ KOHTEESSA
Tavarantarkastuksella tarkoitetaan prosessia, jossa riitatapausta koskeviin asiakirjoihin perehtymällä ja paikan päällä kohteessa pyri- tään selvittämään erilaisia asioita. Tarkastuksen tilaaja on käytän- nössä aina asiakas, jonka mielestä hänen saamansa palvelu, tuote tai työsuoritus ei vastaa sitä, mitä on tilattu tai mistä on sovittu.
Tarkastusta varten Itkonen hankkii aina käyttöönsä kaikki saatavilla
22Plaani 1 2024 Rakennuttaminen























































































   20   21   22   23   24