Page 51 - Plaani 4 - 2021

ajoiksi, jolloin teollisuuden sähkön tarve oli suurimmillaan. Vuoden 1947 loppupuolella Yleisradio ei lähettänyt ohjelmia arkipäivinä klo 7-11 ja 13-17. Ongelma ei ilmeisimmin ollut kuitenkaan Yleisradion oma sähkönkulutus, vaan vastaanottimien kuluttama sähkö. Se oli moninkertainen lähetysasemien kulutukseen nähden.
Valtakunnan voimapäällikkö Harald Frilund kirjoitti Helsingin Sano- missa 21.12.1947 sähköistettyjen alueiden asukkaille:
”Sähkötilanteen yhä kiristyttyä on teiltä vaadittu äärimmäistä sähkön säästämistä. Vetoomukseni ei siis ole kaikunut kuuroille korville. Saavutetuista tuloksista kiitän kaikkia kansalaisia, erikoisesti teitä, perheenemännät ja työläiset, jotka kodeissaan ja työpaikoilla sähköä säästämällä olette ohjanneet osan niukoista voimavaroistamme sinne, missä niiden tarve on ollut tärkein.
Tulevina pyhinä, jolloin tuotannollinen toiminta on pysähdyksissä, lukuunottamatta hiomoitamme, joiden pyörät silloinkin pyörivät ansaitaksemme maallemme ulkomaista valuuttaa, voimmekin hyvin omintunnoin sytyttää jouluvalot, kun vain muistamme, että pyhän jälkeen seuraa arki ja kova todellisuus, jolloin meidän on jälleen entistä sitkeämmin säästettävä sähköä.”
MYYNTIIN TARKOITETUT SÄHKÖLAITTEET
Suomessa sähkön käyttöä koskevat määräykset annettiin jo vuonna 1901: ”lakina sähkölaitoksista valon synnyttämistä tahi voiman siirtoa varten". Sen jälkeen tuota lakia on muutettu moneen kertaan.
Vuoden 1928 lain mukaan kauppa- ja teollisuusministeriö voi harkintansa mukaan antaa määräajaksi tarkastustoiminnan käy- tännöllisen suorittamisen tähän tarkoitukseen soveltuvan erikoisen tarkastuslaitoksen tehtäväksi.
Tarkastusjärjestön perustava kokous pidettiin joulukuun 21. päivänä 1928. Yhteisömuodoksi valittiin yhdistys ja nimeksi Sähkötarkastus- laitos - Elektriska Inspektoratet. Yhdistys sai kauppa- ja teollisuusmi- nisteriöltä tarkastusvaltuudet. Ne olivat voimassa 10 vuotta vuoden 1929 alusta saakka. Valtuuksia uusittiin sittemmin useasti.
Sähkötarkastuslaitos tarkasti myyntiin tarkoitettuja radiolaitteita 1930-luvun alkupuolelta asti. Paikalliset sähkölaitokset edellyttivät, että laitosten verkkoon kytkettävät radiot olivat Sähkötarkastus- laitoksen hyväksymiä ja siten turvallisia. Myös sähkölaitteiden häiriövaimennukseen kiinnitettiin huomiota.
Vuoden 1956 mallin ASA 136 M. Radio toimi 80 voltin anodipa- ristolla ja 9 voltin hehkuparistolla. Lisäksi radio voitiin kytkeä 127, 220 ja 240 voltin vaihtovirtaverkkoon. Rakenteeltaan radio oli yleisvirtavastaanotin, siis ilman verkkomuuntajaa.
Kuva on Suomen Radiohistoriallisen Seuran ASA-tiedostosta, kuvaaja Kauko Viitanen.
SÄHKÖVERKON VAIKUTUS RADIOIHIN
Sähköistämättömillä alueilla kuunneltiin radioita paristojen ja akku- jen varassa. Paristot tarvittiin radion putkien anodijännitettä varten, joka oli 100 voltin tienoilla. Akkua tai erillistä hehkuparistoa tarvittiin putkien hehkutukseen. Valmistettiin myös erillisiä anodijännitekojei- ta, joilla akkujännitteestä tehtiin korkeampi jännite.
Sota-aikana radionkuuntelu oli kotialueilla ja rintamilla tärkeä viihdytyksen lähde sekä kanava huhujen torjuntaan. Rintamilla vies- tiosastot järjestivät akkujen lataamisen sekä laitteiden korjauksen. Kotirintamalla Yleisradio perusti akkujen latauspisteitä.
Yleisvirtaradiot soveltuivat tasa- sekä vaihtosähköverkkoon. Kun jännite nousi 127 voltista 220 volttiin, piti tuo ero hukata radion sisällä olevaan vastukseen. Tämä lisäsi sähkönkulutusta ja radion lämpenemistä.
”Täysveriset” vaihtosähköradiot sisälsivät muuntajan, jonka ensiö- puolella oli muuntajassa ulosottoja eri verkkojännitteille. Valintakyt- kimellä valittiin sopivia verkkojännite. Yleisvirtaradiot olivat kuiten- kin pitkään markkinoilla, ilmeisesti yksinkertaisemman rakenteen ja halvemman hinnan vuoksi.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 5.12.1935
51Plaani 4 2021 Sähkösuunnittelu