Page 52 - Plaani 4 - 2021
P. 52
Sähköalan #NäkymätönVoima -kampanja käynnistyy
Käynnistyvä Näkymätön voima -kampanja pyrkii varmistamaan, että sähköalalla riittää osaavaa, motivoitunutta ja monimuotoista työvoimaa tulevaisuudessakin. Kolme järjestöä yhdisti voimansa: Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Sähköteknisen Kaupan Liitto ry STK ja haluaa näyttää nuorille ja alanvaihtajille, millaista työ sähköalalla oikeasti on ja miten monenlaisia uramahdollisuuksia
se tarjoaa. Näkymätön voima -kampanja tuo esiin myös, kuinka sähköalan osaajat ovat nyt ratkaisevassa roolissa esimerkiksi ilmastokriisin hallinnassa.
Kampanjan ensimmäisessä vaiheessa, loppuvuodesta 2021 ja alkuvuodesta 2022, kohderyhmänä ovat peruskoulun yläluokilla opiskelevat sekä toisen asteen opiskelijat. Tavoitteena on kasvat- taa tietoutta sähköalasta sellaisena kuin se todellisuudessa on eli kiinnostavana ja tulevaisuuteen suuntautuvana mahdollisuutena. Osana kampanjaa tuotetaan nuoria puhuttelevaa sisältöä muun muassa eri somekanaviin.
Kampanjaan etsittiin alkusyksystä kasvoja erilaisin taustoin. Muka- na on neljä sähköalalla työskentelevää nuorta huippuammattilaista: suunnitteluinsinööri Immaculate Rebeccah Wambui Kimotho, sähköasentaja Henkka Lindeman, tohtorikoulutettava Laura Re- mes sekä Senior Application Engineer Kiran Santhosh. Kampan- jan keulahahmoiksi valitut ammattilaiset kertovat omista poluistaan sähköalan ammattilaisiksi ja nykyisistä työtehtävistään.
KOLMEN JÄRJESTÖN YHTEINEN KAMPANJA ISOLLA ASIALLA
Aikamme haastavimpia kysymyksiä ratkotaan tulevaisuuden ener- giantuotannon ja modernin teknologian avulla.
”Sähkö on keskeisessä roolissa kuljettaessa kohti päästötöntä energiantuotantoa ja tehostettaessa energiankäyttöä. Sähköisten ratkaisujen avulla voidaan myös vaikuttaa meidän kaikkien hyvin- vointiin ja turvallisuuteen. Sähköala tarvitsee monenlaista osaamis- ta ja tarjoaa uskomattoman monipuolisen ja mielenkiintoisen mah- dollisuuden olla mukana rakentamassa tulevaisuutta. Kampanjan kautta voimme myös jatkossa luoda kontaktin alan yritysten ja alas- ta kiinnostuneiden välillä esimerkiksi kesätyöpaikkojen muodossa”, STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen kertoo.
”Sähköistysalalla on paljon siistiä sisätyötä esimerkiksi tuonti-, vienti- ja tukkukaupassa sekä sähkösuunnittelussa sen monelle arjessa ehkä näkyneen sähköasentamisen ja -urakoinnin lisäksi. Alalla on myös iso missio torjua ilmastonmuutosta uudistamalla esimerkiksi liikenne- ja energiajärjestelmiä sekä sitä, miten me asumme ja käytämme kiinteistöjämme”, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen sanoo.
”Sähköala kilpailee nuorista monen muun vetovoimaisen alan kanssa. Jotta saamme oman osuutemme, meidän on tuotava alan ajankohtaisuus ja työtilanne laajemmin esille. Yhtäkään potentiaa- lista opiskelijaa ei saa menettää siksi, että tietoa olisi liian vähän tai että ala esitetään turhaan perinteisten stereotypioiden kautta”, STUL ry:n toimitusjohtaja Kai Puustinen sanoo.
www.nakymatonvoima.fi
100-vuotias Helvar lahjoittaa Aallon älyrakennusten opetukseen ja tutki- mukseen
Helvar juhlistaa tänä vuonna 100-juhlavuottaan panostamalla yhä enemmän innovaatioihin sekä Smart Buildings -kehitystyöhön. Helvar tiivistää yhteistyötään entisestään yliopistomaailman kanssa – nyt lahjoittamalla Aalto-yliopiston älykkään talotekniikan ja älyra- kennusten opetuksen ja tutkimuksen kehittämistyöhön.
"Helvar on älykkään valaistuksenohjauksen ja älyrakennuksia varten tuotetun analytiikan edelläkävijä. Kehitystyömme tuloksena esimerkiksi valaistussensorien tuottamaa tietoa voidaan jalostaa älyrakennusten rakennusautomaatiojärjestelmiä ja niiden sujuvaa yhteistoimintaa varten. Lopputuloksena on Helvarin Brighter Spa- ces -mission mukaiset erinomaisesti valaistut, älykkäät tilat, jotka tukevat ihmisten hyvinvointia, turvallisuutta ja tuottavuutta sekä rakennusten ekologisuutta ja energiansäästöjä", sanoo Helvarin toimitusjohtaja Adel Hattab.
"Olemme erittäin tyytyväisiä pitkästä yhteistyöstä Aalto-yliopiston kanssa, sekä mahdollisuudesta panostaa älykkään talotekniikan ja älyrakennusten opetuksen ja tutkimuksen kehittämistyöhön tällä 100-juhlavuoden lahjoituksellamme", jatkaa Hattab. "Olen ilahtunut voidessamme tukea alan opetusta ja älyrakennuksen kokonai- suutta ymmärtävien osaajien kouluttamista ja tutkimustyötä. Meille lahjoitus ja yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa merkitsee erityisesti juuri alan viimeisimmän tietotaidon vaihtoa sekä oman osaami- semme jakamista. Näin tulevaisuuden osaajien koulutus kohdistuu juuri ihmiskeskeisten ja ekologisten älyrakennusten kehittämiseen, suunnitteluun ja toteutukseen."
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun älykkäiden rakennus- ten opetuksen ja tutkimuksen laajentamista varten on perustettu tohtorikoulu. Sen tavoitteena on kouluttaa uusia asiantuntijoita, jotka voivat auttaa muuttamaan alaa luomalla kattavan käsityk-
sen alan tulevista mahdollisuuksista. Lahjoitusvaroin perustettava tohtorikoulu on alan ensimmäinen Suomessa. Älyrakennusten rooli tulee kasvamaan entisestään uusiutuvan energian ja digitalisaation synnyttämässä murroksessa.
Älyrakennusten opetus ja tutkimus keskittyvät Aalto-yliopistossa käyttäjäkeskeisyyteen, autonomisiin itseoppiviin järjestelmiin, digitalisaation tuomiin uusiin toimintatapoihin sekä integraatioihin talotekniikan, ICT-järjestelmien, energiaverkkojen sekä liikenteen välillä. Opetusalaan kuuluvassa sähkösuunnittelussa huomioidaan myös uusien teknologioiden vaikutus suunnittelijan työhön.
www.helvar.com
52Plaani 4 2021 Sähkösuunnittelu