Page 25 - Plaani 2 / 2023
P. 25

 Sähkökynä
   Tekoäly suunnittelijana
Tekoäly on nykyajan mielenkiintoisin teknologia. Aiheeseen perehtyneet uskovat sen pian mahdollista- van mullistavia teknologisia ja tieteellisiä saavutuksia. Huikeimmissa visioissa tekoäly tulee olemaan ihmistä älykkäämpi ja tehokkaampi miltei kaikilla elämän osa- alueilla. No, ainakin se on tehokkaampi. Filosofien mu- kaan ihmisenkaltainen äly voidaan luoda mikrosiruun vasta sen jälkeen, kun se on ensin tullut tietoiseksi itsestään. Siihen taitaa mennä vielä hetki.
Vaikka tekoäly jyrää jo monilla aloilla, sen hyödyntä- minen rakennusten suunnittelussa on vasta alussa. Suurin syy tähän on kelvollisen datan puute. Kun aikoinani aloitin sähkösuunnittelijan työt, suunnitelmat piirrettiin muoville ”ravistettavilla” tusseilla. Muutokset tehtiin partakoneen terällä raaputtamalla. 1980-luvun lopulla siirryttiin CAD-suunnitteluun, jota koiranleuat aluksi nimittivät tietokonehidasteiseksi suunnitteluksi. Sillä pärjättiin kuitenkin tälle vuosituhannelle.
Viime vuosikymmenillä yleistynyt tietomallintaminen on moninkertaistanut datan määrän. Tekoälyä ei kuiten- kaan hyödynnetä juuri muualla kuin joissakin mitoi- tuslaskelmissa ja simuloinneissa. Miksei sitä käytetä suunnittelussa? Siihen on muutama selkeä syy. Ensin- näkin tekoälyn kouluttamiseen tarvitaan useista tieto- malleista kerättyä dataa. Harvalla kiinteistönomistajalla on itsellään suurta määrää malleja. Lisäksi ne ovat enimmäkseen luonnosversioita ja osamalleja samoista rakennuksista. Suunnittelutoimistojen hallussa voi olla paljonkin malleja, mutta lupaa niiden hyödyntämiseen on vaikea saada. Nähtäväksi jää, tuoko uudessa raken- tamislaissa kuvattu kansallinen tietoalusta tähän asiaan muutosta. Mallien tarjoaminen laajasti alan käyttöön lienee ainakin käväissyt lainlaatijoiden ajatuksissa.
Älykkäitä suunnitteluohjelmistoja on myös vähän tarjolla. Tähän on syynä se, että tekoälyammattilaisista on maailmalla huutava pula. Heitä tarvitaan mm. ase- ja avaruusteollisuudessa, eikä rakennusala saa hankittua tarvitsemaansa osaamista. Suunnittelusovellusten paris- sa toimivien tekoälyammattilaisten määrän laskemiseen taitaa riittää sirkkelimiehen vasemman käden sormet.
Miten tekoäly sitten voisi auttaa suunnittelussa? Voiko se esimerkiksi luoda kokonaisia rakennuksia? Vastaus on kyllä mutta. Maailmassa on tuhansittain rakennusten
tietomalleja, joista tekoäly voisi valita tarpeisiin sopivim- man, ja tehdä siihen halutut muutokset. Tämä idea taitaa tosin kompastua arkkitehtien tekijänoikeuksiin.
Tekoäly osaa tehdä muutakin kuin kopioida. Jos raken- nus suunnitellaan alusta alkaen itse, tekoäly voi verrata suunnitelmaa olemassa oleviin rakennuksiin. Se voi myös ehdottaa komponentteja ja materiaaleja niiden pohjalta. Tekoäly osaa myös havaita ja korjata pieniä virheitä, kuten uppovalaisimen asennustilan jäämisen liian pieneksi, tai kytkimen sijoittumisen avautuvan oven taakse. Tekoäly voi myös valita valaisimet. Annat vain sille vaaditut valaistustasot, ja pyydät ehdotta- maan muutamaa valaisintyyppiä. Sitten valitset niistä sopivimman vaihtoehdon. Kätevää, vai mitä?
Suunnitteluvaiheen suurimmat haasteet kohdataan asioiden ja näkemysten yhteensovittamisessa. Varsi- nainen hässäkkä alkaa kuitenkin vasta urakkalasken- nan jälkeen. Rakentamisen aikana tulee roppakaupalla laitetietoja, asennuspaikkojen ja alakattojen korkojen muutoksia, kiintokalustemuutoksia ja ovien ja välisei- nien siirtoja. Tietomallien pitäisi kuitenkin pysyä ajan tasalla, ja mahdollistaa sekä sujuva rakentaminen että toteumatiedon kerääminen. Tekoäly on tässä elemen- tissään, sillä se voi auttaa suunnittelutiimiä muutosten hallinnassa. Rakennuksen valmistuttua tekoäly voi myös tarkistaa lopulliset tietomallit, ja pyytää korjauk- sia tai tietojen täydentämistä.
Mikä parasta, tekoäly voi tehdä työnteosta haus- kempaa, kiinnostavampaa ja innostavampaa. Vai
mitä sanot siitä, että suunnitteluohjelmisto haastaisi sinut pohtimaan, mikä olisi paras valaistusratkaisu? Lopputulos voisi olla vaikka itsestään säätyvä valokatto ilman ainuttakaan kytkintä tai säädintä. Tekoäly voi myös kirittää sinua uusien ratkaisujen kehittämisessä, sekä arvioida ideoitasi vaikkapa elinkaarikustannusten, huollon ja ylläpidon näkökulmista.
Toistaiseksi edellä kerrottu on vielä utopiaa. Kannattaa silti varautua siihen, että tekoäly eräänä päivänä ottaa sille kuuluvan paikan suunnitteluprosessissa. Sen jälkeen voimme antaa rutiinit koneen hoidettavaksi, ja keskittyä siihen missä me ihmiset olemme hyviä, eli innovoimaan ja luomaan uutta.
5. päivänä toukokuuta 2023, Esa Halmetoja
25Plaani 2 2023 Tieto&Turva




















































































   23   24   25   26   27