Page 28 - Plaani 2 / 2023
P. 28
Monilla isoilla kiinteistö- ja rakennusalan toimijoilla on mento- rointi- ja valmennusohjelmia, joissa pidempään työuraa tehneet jakavat osaamistaan nuoremmille. Ohjelmien avulla pidetään huolta osaamisen kehittämisestä ja pyritään varmistamaan hiljaisen tiedon siirtyminen talon sisällä.
Myös RIL järjestää jäsenilleen mentorointia. Vuonna 2022 ohjelmia oli sekä työelämän untuvikoille että ylempään johtoon siirtyville.
”Mentoroinnissa esimerkiksi 20 vuotta esimiestehtävissä ollut voi sparrata esimieheksi siirtyvää sen suhteen, kuinka eri tilanteissa on toimittu ja kuinka olisi ehkä kannattanut toimia. Hyvä mentori ei anna valmiita vastauksia, vaan esittää oikeita kysymyksiä”, Tähti- kunnas sanoo.
RILin käänteismentoroinnissa kokemattomampi nuori mentoroi 15- 40 vuotta työuraa tehnyttä aktoriaan.
”Nuoren esittämät kysymykset voivat kirkastaa pitkää työuraa tehneen ajatuksia sen suhteen, mihin suuntaan maailmassa ollaan menossa. Tämä auttaa avartamaan ajatusmaailmaa ja saa pohti- maan, kuinka asioita voisi tehdä toisin”, sanoo Tähtikunnas, joka on itsekin toiminut mentorina.
”Uskon, että olen saanut siitä vähintään yhtä paljon kuin mento- roitavani. Mentorina joutuu itsekin pohtimaan asioita eri kanteilta. Mentorointi on äärimmäisen antoisaa, suosittelen sitä kaikille.”
NÄKYMÄTÖN VOIMA – OSAAJIA JA TYÖVOIMAA SÄHKÖALALLE
Sähköalan vetovoimakampanja Näkymätön voima tekee alaa tunne- tuksi nuorten parissa. Tavoitteena on lisätä tietoutta sähköalan monis- ta koulutus- ja työmahdollisuuksista ja sitä myötä varmistaa, että alalla riittää tulevaisuudessa työvoimaa. Vuonna 2021 alkaneen kampanjan kohdeyleisönä ovat peruskoulun 8.-9.-luokkalaiset, eli tulevia ammatti- ja opiskeluvalintojaan pohtivat 14-16-vuotiaat nuoret.
Kampanja viestii nuorille siitä, että sähköalan osaajilla on supervoi- mia – he osaavat käsitellä näkymätöntä duunikaveriaan. Yhdessä sähkön kanssa he pystyvät isoihin asioihin: helpottamaan kaikkien arkea sekä ratkaisemaan nykypäivän vaikeimpia kysymyksiä säh- kön ja energia-asioiden avulla.
Kampanjassa on mukana neljä sähköalalla työskentelevää nuorta roolimallia: Wambui, Henkka, Kiran ja Laura.
”Kampanjan keskeinen väline on some, siellä nuoret ovat. Nuor- ten roolimallien kautta sähköala saa TikTokissa, Instagramissa ja Youtubessa kasvot, joita on helppo lähestyä. Lyhyitä videopätkiä kulutetaan todella paljon. Esimerkiksi TikTokissa kampanjavideoita
Näkymätön voima -kampanjassa on mukana neljä säh- köalalla työskente- levää nuorta roo- limallia: Wambui, Henkka, Kiran ja Laura.
katsottiin 8,9 miljoonaa kertaa vuonna 2022”, iloitsee STEK ry:n viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanov.
Yhteishakuviestintä tavoitti vuonna 2022 satoja tuhansia po- tentiaalisia silmäpareja Finnkinon leffateattereissa, somessa ja ulkomainoksissa.
Myös kouluvierailut ovat saaneet erinomaista palautetta sekä oppi- lailta että opoilta. Tunnin vierailun aikana he saavat kuulla Henkalta mistä kaikesta sähköasentajan työpäivä koostuu ja Lauralta, millai- sia asioita tohtorikoulutettava ja älyrakennusten asiantuntija kohtaa työssään. Tunnilla oppilaat kuulevat myös esimerkiksi sähköisestä liikenteestä ja yhteiskunnan sähköistymisestä.
”Koulukohtaamiset ovat arvokkaita, mistä kertovat jo oppilaiden esittämät monet kysymykset. Vierailut ovat avanneet sekä oppilai- den että opojen silmiä sille, kuinka monipuolisia työmahdollisuuksia sähkö tuo mukanaan”, Gimishanov jatkaa.
YRITYKSET HERÄTYS: TYÖHARJOITTELU ON MAHDOLLISUUS!
Peruskoulun työelämäharjoittelussa oppilaat pääsevät kurkista- maan työelämään ja tutustumaan aloihin, joista heillä ei välttämättä ole aiempaa tietoa. Opoilta saadun viestin mukaan oppilaat hakeu- tuvat koulun jälkeen usein aloille, jotka ovat heille ennestään tuttuja.
”Tämä on yrityksille mahdollisuus. Sähköalan yrityksissä saatetaan ajatella, ettei tettiläiselle voi antaa juuri mitään tehtäviä. Mutta TET onkin nimenomaan työelämään tutustumista. Nuori voi esimerkiksi kulkea sähköasentajan mukana yhden työpäivän tai lajitella sähkö-
28Plaani 2 2023 Tieto&Turva